Kuka on äänessä? : erityisopiskelijoiden osallistuminen keskusteluun ja musiikilliseen yhteistoimintaan

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan erityisopiskelijoiden osallistumista äänellisen ilmaisun keinoin keskusteluun ja musiikilliseen yhteistoimintaan. Teoreettisia viitekehyksiä ovat konstruktivistinen ja pragmaattinen lähestymistapa sekä oppimiseen että vuorovaikutukseen. Pedagoginen viitekehys on yhteistoiminnallinen oppiminen osallistavana työskentelytapana. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, lisääkö yhteistoiminnan musiikillisuus erityisopiskelijoiden osallistumista.

Aineisto kerättiin etnografisella menetelmällä ammatillisessa erityisoppilaitoksessa tutkijan osallistumalla toimintaan opettajan roolissa. Tutkimukseen osallistui kymmenen 16–21-vuotiasta erityisopiskelijaa. Empiirinen aineisto koostuu yhteensä 2 t 35 min 21 s videoidusta yhteistoiminnasta, ja se kerättiin yksilötyöskentelystä, keskustelusta ja musiikillisesta yhteistoiminnasta. Litteroitu aineisto analysoitiin keskustelunanalyyttisellä menetelmällä tarkoitukseen sopivalla tavalla. Aineiston äänellisen ilmaisun luokittelussa puheeseen, soittoon, lauluun ja muuhun ilmaisuun hyödynnettiin multimodaalisen vuorovaikutusanalyysin näkökulmaa. Äänellisen ilmaisun tarkoituksenmukaisuutta arvioidessa hyödynnettiin Robert Balesin ryhmän havainnointiluokitusta.

Tutkimustulokset osoittavat, että yhteistoiminnan musiikillisuus lisää selvästi erityisopiskelijoiden osallistumista. Läsnäoloajastaan kaikki opiskelijat olivat suuremman osan äänessä musiikillisissa yhteistoimintatilanteissa kuin keskustelutilanteissa. Keskustelussa kielellinen epäsymmetria ilmeni lukuisina korjausjaksoina ja työnjaossa niin, että ryhmän keskustelutaidoiltaan kompetentein oli eniten äänessä. Musiikillisessa yhteistoiminnassa opiskelijoiden ilmaisuosuudet jakautuivat symmetrisemmin kuin keskustelussa. Musiikillisen yhteistoiminnan yhteydessä puhuessaan opiskelijat pääasiassa reagoivat opettajan ohjeisiin, arvioivat suoritustaan tai tukivat soittoaan sanarytmeillä. Opiskelijoiden ilmaisu oli usein varsin tarkoituksenmukaista kaikissa yhteistoimintatilanteissa. Ilmaisussaan opiskelijat noudattivat vuorottelun ja samanaikaisuuden odotuksia niin, ettei varsinaista päällekkäisilmaisua ilmennyt paljon, soitto ja laulu oli varsin oikea-aikaista ja nauru usein samanaikaista.

Musiikki tarjoaa puheen ja muun ilmaisun rinnalle erityisopiskelijoiden kommunikaatiomuodoiksi soiton ja laulun, jotka edellyttävät vähemmän heille haasteellista sanallisen viestinnän tuottamista ja ymmärtämistä. Musiikillisessa yhteistoiminnassa opiskelijat vahvistavat paitsi musiikillista tietotaitoaan myös ilmaisu- ja vuorovaikutustaitojaan, joita he voivat käyttää myös keskustelussa muilla tunneilla ja koulun sosiaalisissa tilanteissa. Samalla he yhteistoiminnassa rakentavat identiteettiään. Opettajan merkitys yhteistoiminnan onnistumiselle ja osallistumisen symmetrialle on erittäin suuri oppimistilanteen ja -ympäristön suunnittelijana, työnjaon laatijana ja vuorovaikutuksen ohjaajana.

This master’s thesis concentrates on investigating the participation of students with special needs to discussion and musical co-operation using audible expression. The theoretical premises of the study draw on constructivistic and pragmatic approaches to learning and interaction. The pedagogic premise is co-operative learning as a participatory method. Through this framework, the study aims to investigate if the musicality of co-operation increases the participation of the students with special needs.

The data collection was gathered through ethnographic method by the researcher participating in a vocational special education school as a teacher. The subjects of the study were 16–21-year-old students with special needs. The empirical data corpus consists of 2 h 35 min 21 s videotaped co-operation from individual work, discussion and musical co-operation sessions. Conversation analysis was completed on the transcribed video recordings. Multimodal interaction analysis was used to classify the audible expression to speech, playing, singing and other expression. Robert Bales's group observation method was used to evaluate the expediency of the students' audible expression.

The results of the research indicate that the musicality of co-operation clearly increases the participation of students with special needs. Of their attendance time the students were more audible during the musical co-operation sessions than during the discussion sessions. The linguistic asymmetry manifested in discussion as numerous repair sequences, and in division of labour so that the most competent member of the group in conversation skills was the most audible. The expression portions (speech, playing, singing, other expression) divided more symmetrically during the musical co-operation sessions than during the discussion sessions. The students mostly spoke when they responded to teacher's instructions, evaluated their own performance or supported their playing with word rhythms. The expression of the students was often expedient during all the co-operation sessions. In their expression the students followed the rules for turn-taking so that there was little overlapping expression. Playing and singing were quite timely, and laughter often was simultaneous.

Music offers playing and singing in addition to speech and other expression as forms of communication for the students with special needs. Playing and singing require less producing and understanding verbal communication, which are challenging to them. During musical co-operation students can establish not only their musical knowledge and skill but also their expression and interaction skills, which they can also utilize during other classroom sessions and social situations in school. In the process they construct their identity through co-operation. The significance of a teacher to the success of co-operation and to the symmetry of participation is high as the designer of the learning situation and environment, author of the division of labour and as the instructor of interaction.