Säteilyn aiheuttamat värinmuutokset korkeasaantoisessa massassa
Korkeasaantoisen havusulfaattimassan sähkömagneettisen säteilyn aiheuttama kellastuminen aiheutuu puun natiiveista sekä sulfaattikeiton aikana syntyvistä kromoforeista. Kromoforit ovat kemiallisia rakenteita, jotka absorboivat säteilyä näkyvän valon alueelta, minkä seurauksena syntyy värejä. Kellastumisen aiheutumiseksi kemialliseen rakenteeseen on synnyttävä kromoforisia rakenteita, jotka absorboivat näkyvää valoa sini-viher-alueella. Havupuiden osalta kromoforisia rakenteita esiintyy ligniinissä, uuteaineissa sekä hiilihydraattien johdannaisissa.
Lopputyöni kirjallisessa osassa perehdytään havupuiden natiivien sekä sulfaattikeiton aikana syntyvien kromoforien ominaisuuksiin sekä muodostumismekanismeihin. Lisäksi kirjallisuusosassa tarkastellaan massojen erilaisia värinmuutoksen stabilointikeinoja.
Erikoistyössä tutkittiin Stora Enson Varkauden tehtaan korkeasaantoisessa havusulfaattimassassa havaittuja värinmuutoksia, jotka aiheutuivat säteilystä. Massasta valmistettiin massakakkuja, joiden värinmuutoksia seurattiin UV-säteilyn ja loisteputkivalon alla. Referenssinäytteenä oli säteilyttämätön näyte. Värinmuutoksen seurantaan käytettiin spektrofotometriä sekä ATR-FTIR-laitetta. Mitattuja värikoordinaatiston arvoja vertailtiin FTIR-spektreihin, joiden muutoksista löydettiin vastaavuuksia. FTIR-spektrin aaltoluvulla 1730 cm-1 oleva piikki korreloi säteilytyksen alkuvaiheen nopean tummumisen kanssa voimakkaasti. Kyseisen piikin intensiteetin aiheuttajiksi epäillään joko hemiselluloosan johdannaisia tai ligniinin konjugoitumattomia rakenteita. Aaltoluvulla 1650 cm-1 oleva piikki korreloi osittain näytteiden b*-arvon kanssa, mikä myös todisti teorian säteilyn aiheuttamasta massan hapettumisesta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Conduction properties of thin films from a water soluble carbon nanotube/hemicellulose complex
Shao, Dongkai; Yotprayoonsak, Peerapong; Saunajoki, Ville; Ahlskog, Markus; Virtanen, Jorma; Kangas, Veijo; Volodin, Alexander; Haesendonck, Chris Van; Burdanova, Maria; Mosley, Connor; Lloyd-Hughes, James (IOP Publishing, 2018)We have examined the conductive properties of carbon nanotube based thin films, which were prepared via dispersion in water by non-covalent functionalization of the nanotubes with xylan, a type of hemicellulose. Measurements ... -
Experimental studies on carbon nanotubes and graphene functionalized via physical adsorption with cellulose and avidin
Shao, Dongkai (University of Jyväskylä, 2018)In this Thesis I have experimentally studied structural, electronic, and optical properties of hybrids of nanocarbon materials, carbon nanotubes (CNT) and graphene, and certain biomacromolecules. The latter are especially ... -
Uusiutuvat raaka-aineet nestemäisissä polttoaineissa ja niiden analytiikka
Koskinen, Alli (2021)Tämän pro gradu -tutkielman kirjallisessa osassa esitellään tällä hetkellä käytössä olevat ja nestemäiset biopolttoaineet ja uusiutuvat polttoaineet sekä prosessit, joilla niitä valmistetaan tällä hetkellä tai ajatellaan ... -
Kuusenkuoritanniinien nopeutetun liuotinuuton optimointi vastepintamallin avulla
Lintula, Nea (2020)Tämän työn kirjallisessa osassa tarkastellaan tanniinien kemiallista rakennetta, niiden uuttoa kuusen kuoresta ja käyttöä erityisesti vedenpuhdistuksessa. Kokeellisessa osassa optimoitiin kuusen kuumavesiuuttoa vastepintamallia ... -
Advanced biorefinery concepts related to non-wood feedstocks
Ullah, Saleem (University of Jyväskylä, 2018)Agricultural residues, such as wheat straw (Triticum aestivum), okra stalk (Abelmoschus esculentus), and giant miscanthus (Miscanthus × giganteus, a hybrid of M. sinensis and M. sacchariflorus) were investigated to ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.