Perustulo ja kansalaistyö : järjestötoimijoiden näkemyksiä osallistumistulomallin mahdollisuuksista
Perustuloa koskevissa kotimaisissa mielipidetutkimuksissa laajimman kannatuksen saa vastikkeellinen osallistumistulomalli, jossa vastikkeena edellytetyn työn toteuttajatahoksi kaavaillaan usein kolmatta sektoria. Kolmatta sektoria koskevaan tutkimukseen pohjautuvan
tutkimushypoteesin mukaan kansalaistyön sovittaminen järjestökentän ennestäänkin moninaisiin
työn muotoihin saatetaan kuitenkin kokea järjestöissä haastavaksi. Tässä tutkimuksessa
selvitetään, miten järjestötoimijoiden näkemykset kansalaistyön toteuttamismahdollisuuksista
kohtaavat teoreettisessa kirjallisuudessa esitetyt näkemykset ja pyritään löytämään toimivimpia tapoja kansalaistyön toteuttamiseksi. Laajempana viitekehyksenä on rawlsilainen ajatus yksilön omanarvontunnon turvaamisen ensisijaisuudesta.
Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenestä järjestötoimijan teemahaastattelusta ja haastateltavat tahot on valittu perustulokirjallisuudessa esiintyvien näkökulmien pohjalta. Edustettuina ovat muun muassa työllistämisprojektien ja hoiva-alan toimijat. Sisällönanalyysin keinoin käsiteltyä haastatteluaineistoa tarkastellaan teoriaosiossa esiteltyä perustulokirjallisuutta vasten ja kokonaisuuden pohjalta pyritään tekemään johtopäätöksiä osallistumistulomallin kehittämistarpeista ja toimivimmista toteutustavoista.
Aineiston pohjalta tutkimushypoteesi näyttää raukeavan, sillä useimmat järjestötoimijat kokevat, että kansalaistyö limittyisi sujuvasti osaksi muuta toimintaa eikä siis merkittävästi lisäisi byrokraattistakaan taakkaa. Tärkeimmiksi kehittämistarpeiksi nousevat hyvinvointivaikutusten monipuolinen mittaaminen perustulo- ja työllistämiskokeilujen tuloksia hyödyntäen sekä kansalaistyön piiriin kuuluvien tehtävien huolellinen määrittely.
Perustulon vastikkeellisuuden perusteena usein käytettyä nuorten aktivoimista moni haastateltavapiti keinotekoisena, samoin rajanvetoa yritys- ja yhdistystoiminnan välillä. Haastatteluissa haluttiin usein korostaa mahdollisuuksien tarjoamista pakottamisen sijaan. Oman määrittelyvallan tärkeys korostuu myös esimerkiksi Paltamon työllistämishankkeen tutkimustuloksissa. Monipuolisia mahdollisuuksia sisältävää kansalaistyötä ei tietyistä reunaehdoista huolimatta välttämättä koettaisikaan pakkotyönä, jolloin järjestelmä ei olisi uhka yksilön omanarvontunnolle.
...
Alternative title
Järjestötoimijoiden näkemyksiä osallistumistulomallin mahdollisuuksistaMetadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29106]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Työn kannusteet korkeateknologisen yhteiskunnan yrityksissä
Ikkala, Markku (2008) -
Työhyvinvoinnin paradoksit kolmannen sektorin palkkatyössä
Selander, Kirsikka (Jyväskylän yliopisto, 2018) -
Työn epävarmuus kolmannen sektorin palkkatyössä
Huhtala, Sanna-Kaisa (2017)Tässä tutkielmassa tarkastellaan, mitkä tekijät vaikuttavat työn määrällisen epävarmuuden kokemiseen kolmannen sektorin palkkatyössä. Erityisesti tutkielmassa kiinnitetään huomiota kolmannen sektorin palkkatyön erityspiirteisiin ... -
Työhyvinvoinnin paradoksit kolmannen sektorin palkkatyössä
Selander, Kirsikka (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, 2018) -
Organisaatiositoutuminen kolmannen sektorin palkkatyössä
Nissinen, Mari (2013)Tiivistelmä Nissinen, Mari Tuulia. Organisaatiositoutuminen kolmannen sektorin palkkatyössä. Pro gradu-tutkielma. Sosiologia. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän Yliopisto. Kevät 2013. Sivuja 64 + 1 ...