Perustulo ja kansalaistyö : järjestötoimijoiden näkemyksiä osallistumistulomallin mahdollisuuksista

Abstract

Perustuloa koskevissa kotimaisissa mielipidetutkimuksissa laajimman kannatuksen saa vastikkeellinen osallistumistulomalli, jossa vastikkeena edellytetyn työn toteuttajatahoksi kaavaillaan usein kolmatta sektoria. Kolmatta sektoria koskevaan tutkimukseen pohjautuvan tutkimushypoteesin mukaan kansalaistyön sovittaminen järjestökentän ennestäänkin moninaisiin työn muotoihin saatetaan kuitenkin kokea järjestöissä haastavaksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten järjestötoimijoiden näkemykset kansalaistyön toteuttamismahdollisuuksista kohtaavat teoreettisessa kirjallisuudessa esitetyt näkemykset ja pyritään löytämään toimivimpia tapoja kansalaistyön toteuttamiseksi. Laajempana viitekehyksenä on rawlsilainen ajatus yksilön omanarvontunnon turvaamisen ensisijaisuudesta.

Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenestä järjestötoimijan teemahaastattelusta ja haastateltavat tahot on valittu perustulokirjallisuudessa esiintyvien näkökulmien pohjalta. Edustettuina ovat muun muassa työllistämisprojektien ja hoiva-alan toimijat. Sisällönanalyysin keinoin käsiteltyä haastatteluaineistoa tarkastellaan teoriaosiossa esiteltyä perustulokirjallisuutta vasten ja kokonaisuuden pohjalta pyritään tekemään johtopäätöksiä osallistumistulomallin kehittämistarpeista ja toimivimmista toteutustavoista. Aineiston pohjalta tutkimushypoteesi näyttää raukeavan, sillä useimmat järjestötoimijat kokevat, että kansalaistyö limittyisi sujuvasti osaksi muuta toimintaa eikä siis merkittävästi lisäisi byrokraattistakaan taakkaa. Tärkeimmiksi kehittämistarpeiksi nousevat hyvinvointivaikutusten monipuolinen mittaaminen perustulo- ja työllistämiskokeilujen tuloksia hyödyntäen sekä kansalaistyön piiriin kuuluvien tehtävien huolellinen määrittely. Perustulon vastikkeellisuuden perusteena usein käytettyä nuorten aktivoimista moni haastateltavapiti keinotekoisena, samoin rajanvetoa yritys- ja yhdistystoiminnan välillä. Haastatteluissa haluttiin usein korostaa mahdollisuuksien tarjoamista pakottamisen sijaan. Oman määrittelyvallan tärkeys korostuu myös esimerkiksi Paltamon työllistämishankkeen tutkimustuloksissa. Monipuolisia mahdollisuuksia sisältävää kansalaistyötä ei tietyistä reunaehdoista huolimatta välttämättä koettaisikaan pakkotyönä, jolloin järjestelmä ei olisi uhka yksilön omanarvontunnolle.