Kaupunkikuvan tallentajat : Tampereella, Jyväskylässä ja Kankaanpäässä
Abstract
Tutkimus käsittelee kaupunkikuvan tallentamista kaupunkien päättäjien, museoiden ja kaupunkilaisten näkökulmas-ta. Tutkimuskysymyksiä ovat: mikä on kaupunkikuvan tallentamisen työnjako, miksi kaupunkikuvaa tulee tallentaa sekä mitä ja miten kaupunkikuvaa on tallennettu. Verrokkikaupunkeina ovat Tampere, Jyväskylä ja Kankaanpää. Tutkimuksessa esitetään kaupunkikuvan tallentamisen nykytilannetta sekä fyysisen kaupunkikuvan tallentamisen että siitä tehtyjen representaatioiden tallentamisen valossa. Tutkimusaihe on aina ajankohtainen, sillä kaupunkikuva on jatkuvasti muutoksessa. Tallentamalla kaupunkikuvaa tavoitellaan mm. muiston säilymistä.
Kaupunkikuvan tallentamisen työnjakoa määritellään eri laeissa ja raporteissa. Lähteinäni olen lakikirjojen lisäksi käyttänyt kaupunkien kulttuuriympäristöselvityksiä, haastatteluita ja kirjallisuutta. Aineistonani ovat fyysisen kaupunkikuvan tallentamisen osalta maakuntamuseoiden kaupunkikuvan tallentamiseen liittyvät selvitykset, kaupun-kilaisten kannanotot kaavoitukseen sekä tietokantaotannat suojelukohteista. Representaatioiden osalta tutkin kaupunkien taidemuseoiden ja kuva-arkistojen kokoelmia, kaupunginarkistojen säilyttämiä asemakaavoja ja kaupun-kilaisten Facebookiin tallentamia valokuvia. Aineistoni vastaavat tutkimuskysymykseeni siitä, mitä kaupunkikuvasta on tallennettu.
Kaupunkikuva on ihmisten rakennusaine ja vastaavasti ihminen on osa kaupunkikuvaa. Tärkein syy kaupun-kikuvan tallentamiseen sekä fyysisiä kohteita suojelemalla että representaatioita säilyttämällä on kaupunkikuvan sisältämät merkitykset. Aineistojen pohjalta paljastuu, että kaupunkikuvan tallentaminen on painottunut kaupunkien keskeisille alueille. Tutkimuksen edetessä konkretisoitui se, että tiedon saatavuus on paikoin hyvin huonoa ja että tahojen välisellä yhteistyöllä voitaisiin saavuttaa synergiaetuja. Toivon, että tutkimustulokseni sekä tutkimukseen liitetty toimenpideosio vaikuttaisivat tallentamisen tietoisen suunnitelmallisuuden ja yhteistyön sekä parempien tallennuksen seurantavälineiden kehittämiseen.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2016
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201701041064Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish