"Strong Finnish identity is the only thing I can raise" : adoptive parents' attitude towards their child's pre-adoption past

Abstract
Tutkimus tarkasteli adoptiovanhempien tapaa suhtautua ulkomailta adoptoidun lapsensa menneisyyteen. Tutkimuskysymyksenä oli, millä tavoin vanhemmat puhuvat lapsensa adoptiota edeltävästä taustasta, ja kuinka he sitä käsittelevät mielessään. Erityisesti biologisiin vanhempiin liittyviä ajatuksia tarkasteltiin. Lisäksi tutkimus tarkasteli kielellisiä tapoja, joilla adoptiovanhemmat rakentavat ymmärrystä siitä, että lapsi on heidän omansa. Tutkimusaineisto koostui seitsemästä puolistrukturoidusta haastattelusta adoptioisien ja -äitien kanssa. Aineisto analysoitiin käyttäen temaattista analyysia. Adoptiovanhempien suhtautumista lapsensa biologisiin vanhempiin kuvasti uteliaisuus ja arvailu, sillä tietoa biologisista vanhemmista on yleensä hyvin vähän tai ei lainkaan. Lapsen biologisten ja/tai sijaisvanhempien ajattelu herätti niin säälin kuin kiitollisuuden ja suuttumuksenkin tunteita. Adoptiovanhemmat halusivat pitää lapsensa syntymämaan esillä perheessä, mutta eivät kokeneet, että maan kulttuuriin olisi syytä perehtyä tarkemmin. Vanhemmat loivat yhteenkuuluvuutta perheen välille kuvaamalla lapsen saapumista kohtalon tuloksena. Vanhemmat kuvasivat perhettään normaalina suomalaisena perheenä. Näin he käsittelivät ristiriitaa kulttuuristen perhekäsitysten ja adoption välillä. Samankaltaisten piirteiden näkeminen heidän itsensä ja lapsensa välillä loi vanhemmille tunnetta siitä, että lapsi on heidän omansa. Tutkimus osoittaa, että adoptioperheet voivat tarvita apua, vaikka ensimmäiset yhteiset vuodet olisivat sujuneet ongelmitta. Tukea tarjoavien on tunnettava adoptioperheiden erityistarpeet.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2016
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201701031042Käytä tätä linkitykseen.
Language
English
License
In Copyright
This material has a restricted access due to copyright reasons. It can be read at the workstation at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials: https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities.

Share