Oppilasvalinta ja opiskelumotivaatio Merikanto-opistossa

Abstract
Musiikkioppilaitosten oppilasvalinnat ja niihin liittyvä musikaalisuuden testaus herättää intohimoja puolesta ja vastaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää valintakoepisteiden ja opiskelun motivaation välistä yhteyttä. Valintakokeena oli musiikkioppilaitoksissa yleisimmin käytetty jäljittelyyn perustuva musikaalisuuden testaus, jota käytetään myös tutkimuksen kohteena olevassa Merikanto-opistossa. Koska tutkimuksen kohteena oli Merikanto-opiston oppilasvalinta, oli tutkimuksen tarkoitus myös tarjota kehitysmahdollisuuksia Merikanto-opiston oppilasvalintaan ja opetukseen. Motivaatiota, musikaalisuutta ja musikaalisuustestejä on tutkittu paljonkin mutta motivaation ja valintakokeen tarkastelu yhdessä antaa uudenlaisia näkökulmia oppilasvalintaan ja soittamismotiiveihin. Tutkimusmenetelmäksi valitsin tapaustutkimuksen ja tutkimusaineisto kerättiin kyselytutkimuksella. Kyselyn aineisto yhdistettiin valintakokeiden tuloksiin ja näin saatua aineistoa analysoitiin määrällisillä ja laadullisilla menetelmillä. Tutkimuksessa vahvistui aikaisempien tutkimusten tulos ns. kärkimotiivien olennaisuudesta musiikinharrastamisessa. Kärkimotiivit ovat: Soittamiseen ja sen tuottamiin elämyksiin perustuvat motiivit, suoritusmotiivit tai saavutusmotiivit ja –motivaatio ja vuorovaikutukseen perustuvat motiivit. Valintakokeiden pisteiden yhteys soittamismotiiveihin on hyvin kaksijakoinen, toisaalta yhteyttä ei juurikaan ole tai se on hyvin vähäinen, ja toisaalta yhteyttä esiintyy voimakkaasti. Valintakokeen pisteet ovat yhteydessä omaehtoiseen musiikinharrastamiseen, harjoitteluun, musiikkiharrastuksen tärkeyteen, esiintymiskokemuksiin ja yhteissoiton merkityksellisyyteen. Näistä etenkin kaksi ensin mainittua ovat menestyksekkään musiikinharrastamisen elinehto. Tutkimuksessa tuli esiin kärkimotiivien ymmärtämisen ja soveltamisen tärkeys käytännön opetustyössä. Nykyinen valintakäytäntö on tulosten valossa toimiva. Opettajien on tärkeä tiedostaa oppilaittensa motivaatiota opintojen aikana.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2016
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201609073998Use this for linking
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share