"Oli vahinko, et kaikki onnistu niin hyvin. Urheilulukio oli täydellinen urheilijan polku mulle." : hiihtäjien kokemuksia 2000-luvun urheilulukioista
Authors
Date
2016Milla Saarinen (2016). ”Oli vahinko, et kaikki onnistu niin hyvin. Urheilulukio oli täydellinen urheilijan polku mulle.” Hiihtäjien kokemuksia 2000-luvun urheilulukiosta. Pro gradu-tutkielma. Liikuntakasvatuksen laitos, liikuntapedagogiikka. Jyväskylän yliopisto, 132 s.
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia hiihtäjien kokemuksia urheilulukion käymisestä, siellä opiskelemisesta ja urheilemisesta. Tavoitteena oli myös selvittää, miten urheilulukioiden toi-mintaa voisi kehittää entistä paremmaksi. Tutkimus toteutettiin fenomenologis-hermeneuttisena haastattelututkimuksena. Koehenkilöinä tutkimuksessa oli 23 urheilulukion käynyttä hiihtäjää ympäri Suomen. Hiihtäjät olivat tasoltaan kaikki vähintään hyviä kansalli-sen tason hiihtäjiä, sen lisäksi joukossa oli muutama A-maajoukkuehiihtäjä sekä yksi maail-manmestari. Aineisto kerättiin välillä kesä- syyskuu vuonna 2015, ja aineiston analysointi tapahtui aineistolähtöisesti. Tulkinnassa pyrittiin löytämään tiedostettuja ja tiedostamattomia syitä sille, miksi toiset hiihtäjistä olivat onnistuneet urheilulukiovuosinaan menestymään sekä hiihdossa että opinnoissa, ja miksi taas toisilta se ei ollut onnistunut. Lisäksi syitä pyrittiin löytämään sille, mitkä tekijät tekivät urheilulukiosta täydellisen urheilijan polun lukiosta kan-sainväliselle hiihdon huipulle. Tulkinnan palasista pyrittiin rakentamaan kertomus siitä, mitä hiihtäjät ovat urheilulukiossa kokeneet, ja mitkä tekijät sekä hiihtäjässä itsessään että urheilu-lukiossa ympäristönä ovat kokemukseen eniten vaikuttaneet. Hiihtäjien yksilöllisten koke-musten pohjalta pyrittiin rakentamaan ehdotuksia siitä, miten urheilulukioita ja niiden toimin-taa voisi jatkossa kehittää. Tulkintaa pyrittiin syventämään useiden eri teorioiden avulla.
Tutkimuksessa urheilulukio ja siellä opiskelu koettiin hyvin eri tavoin, ja kokemukset vaihte-livat hiihtäjien kesken hyvin paljon, vaikka he olisivat käyneet samaa lukiota ja samaan ai-kaan. Keskeisimmiksi tekijöiksi hiihtäjien kokemuksien pohjalta esiin nousivat omat luon-teenpiirteet ja motivaatiotekijät kuten tavoiteorientaatio. Tämän lisäksi isoon rooliin nousivat kodin tuki ja sosiaalinen tukiverkosto, oma nuoruusiän kehitys suhteessa nykylukion haastei-siin sekä urheilun asema ja merkitys omassa elämässä. Haasteiksi havaittiin muun muassa se, että miten kilpailusuuntautuneessa ympäristössä kuten urheilulukiossa voidaan tukea opiskeli-jan tavoiteorientaation kehittymistä, ja miten nuoria urheilijoita voidaan auttaa yhdistämään opiskelu ja urheilu siten, että ne tukevat toisiaan. Lisäksi tutkimuksessa nousi esiin henkilö-kohtaisten luoteenpiirteiden ja kotikasvatuksen merkitys ja se, miten isoa roolia ne todellisuu-dessa näyttelevätkään menestyvän urheilijan taipaleella.
Tutkimus osoitti, että vaikka nykypäivänä urheilulukiot toimivat eri selvitysten mukaan hyvin, ei niiden tehtävä ole helppo. Nuoret urheilijat tulevat lukioihin hyvin eri lähtötilanteista ja erilaisissa kehitysvaiheissa, ja koulun tulisi pystyä tukemaan heitä sekä opiskelussa että urhei-lussa, sekä kasvattamaan heitä kokonaisvaltaisesti. Tutkimuksessa havaittiin, että lukiolla ja etenkin siellä toimivilla aikuisilla kuten opettajilla, valmentajilla ja opinto-ohjaajilla on iso rooli siinä, mihin suuntaan nuorten urheilijoiden ura lähtee.
...
Milla Saarinen (2016) ”It was an accident that everything went so well. Sport high school was a perfect athlete’s path to me.” Cross-country skiers’ experiences about the 21-century sport high schools. Master’s thesis. Department of Sports Sciences, sports pedagogy. University of Jyväskylä, 132 pp.
The aim of the study was to examine cross-country skiers’ experiences of sport high schools and how it was to study and train in sport high schools in the 21-century. In addition, the aim was to find out how sport high schools could be developed. The study was carried out as in-terviews based and hermeneutic phenomenological approach was used. 23 cross-country ski-ers who had studied in different sport high schools around the country were interviewed for this study. All the members were skiing moderate or higher on the national level. Two of the cross-country skiers were in the national A-team and one interviewee was a world champion. The data was gathered between June 2015 and September 2015. The analysis of the material was data driven. The purpose of interpreting the data was to find out the prevailing conscious and subconscious reasons of the cross-country skiers’ experiences about sport high schools, and further explain why some of them managed to succeed in both skiing and studying, and some of them did not. Second question was to get to know why sport high school was a per-fect athlete’s path to some of the cross-country skiers but not for all. Various theories con-cerning sport, education and development were used to help to deepen the interpretation.
In this study cross-country skiers’ experiences of sport high schools varied a lot. The most important thing that seemed to affect in the cross-country skiers’ experiences was their abili-ties such as motivation, personality traits and capability to take care of their own lives. Other important thing seemed to be cross-country skiers’ social support and how big role sport played in their lives. Based on this study, the challenges in sport highs schools seemed to be that how a sport high school can support their athletes to combine both sport and studying, and how they can take care of their athletes as individuals who have different kinds of needs. This study showed that cross-country skiers’ social background such as home and parents played a big role in the athlete’s pathway towards professional career.
Based on various researches, sport high schools are functioning rather well these days. As this study showed, sport high schools’ task is not easy. Sport high schools have to be ready to support and help young athletes coming to school with different kind of properties and capa-bilities. This study showed that people working in the high school, such as teachers and coaches are important influencers in young athlete’s career.
...
Alternative title
Hiihtäjien kokemuksia 2000-luvun urheilulukioistaKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29106]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Urheilun ja opiskelun yhdistäminen nuoren urheilijan elämässä urheiluakatemiaympäristössä : "urheilijoilla on valmiudet hoitaa koulu asiallisesti. Se on enemmän asenteesta kiinni, että kiinnostaako ja jaksaako!"
Manninen, Timo (2014)Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia urheilun ja opiskelun yhdistämistä sekä nuorten urheilijoiden kokonaisvaltaista kasvua urheiluakatemiaympäristöissä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia toimijoita ... -
Urheiluakatemiat osana suomalaista huippu-urheilujärjestelmää : urheilun ja opiskelun yhdistäminen korkea-asteella
Gröhn, Tomi; Riihivuori, Tomi-Pekka (2008) -
Urheilijoiden kokemuksia yliopisto-opiskelun ja huippu-urheilun yhdistämisestä
Jokinen, Antti (2007) -
Polku huipulle : fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus erään huippu-urheilijan urheilun yhdistämisestä muuhun elämään
Mäkihannu, Maija (2016)TIIVISTELMÄ Mäkihannu, Maija Polku huipulle. Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus erään huippu-urheilijan urheilun yhdistämisestä muuhun elämään. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. ... -
Urheilun ja äitiyden yhdistäminen yhä vaikeaa
Raudasoja, Mirjam; Ryba, Tatiana V. (Liikuntatieteellinen seura, 2024)Vanhemmuus on huippu-urheilussa yksityistä ja näkymätöntä. Lapsensaaminen ja äitiys ovat riski naisurheilijalle. Urheilujärjestelmä ei vieläkään tunnista ja tue äitiyden ja urheilun yhdistämistä.