Teknologian käytön pimeä puoli : mobiilin teknostressin vaimentamisen mekanismeja
Abstract
Tietotekniikan levittäytyminen elämän eri osa-alueille, sen halpeneminen ja arkipäiväistyminen ovat johtaneet myös negatiivisiin seurauksiin. Julkisessa keskustelussa ja akateemisessa kirjallisuudessa on mainittu teknologian käytön negatiiviselle, eli ”pimeälle puolelle” useita ilmentymiä. Teknologialle on esimerkiksi ominaista altistaa käyttäjänsä liian suurelle tietomäärälle, keskeytyksille, addiktiolle ja stressille. Teknostressinä tunnettuun häiriötilaan johtavia stressitekijöitä ovat mm. teknologian monimutkaisuus, ylikuormitus ja epävarmuus. Viimeaikainen teknostressitutkimus on kuitenkin pääasiassa keskittynyt selvittämään vain työelämässä koetun teknostressin syitä ja seurauksia. Työajan ulkopuoliseen elämään liittyviä, teknologialähtöisiä stressitilanteita on tutkittu paljon vähemmän. Luonteeltaan laadullinen tutkielma täydentää tätä aukkoa esittelemällä useita tapoja vapaa-ajalla koetun teknostressin käsittelemiseksi. Työssä selvitettiin yksilöllisiä teknostressin vaimentamisen menetelmiä mobiililaitteita käytettäessä. Kahdentoista haastattelun tulokset sijoitettiin stressin transaktiomalliin. Stressitekijästä, rasitteesta, sekä näiden välisestä suhteesta muodostuvaa teoriaa täydennettiin lisäämällä siihen viisi vaimentamisen kategoriaa. Kieltäytyminen ja rajoittaminen vaikuttavat stressitekijää poistavalla tai vaimentavalla tavalla, hyväksyminen vaikuttaa tekijän ja rasitteen suhteessa. Pakeneminen vaikuttaa suoraan rasitteessa. Yksityisyyden suojaaminen vaikuttaa sekä stressitekijää vaimentavasti että tekijän ja rasitteen suhteessa.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2016
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201608293898Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish