Urheilijoiden kaksoisuraan liittyvän tutkimuksen tämänhetkinen tilanne Suomessa
Abstract
Urheilijan kaksoisura tarkoittaa huippu-urheilun ja opiskelun/
koulutuksen yhdistämistä. Tämä helpottaa urheilijan siirtymistä
urheilu-uralta työmarkkinoille. Vaikka kansainvälisen tutkimuksen
mukaan useimmat huippu-urheilijat pitävät koulutusta tärkeänä,
he useimmiten asettavat urheilu-uran etusijalle yrittäessään sovittaa
harjoittelun ja kilpailemisen asettamat vaatimukset koulutusjärjestelmien
vaatimuksiin ja rajoituksiin.
Tutkimusten mukaan monet lahjakkaat eurooppalaisurheilijat
usein joko lopettavat urheilu-uransa panostaakseen koulutukseen ja
sitä kautta työllistymiseen tai viivästyttävät tutkinnon hankkimista
keskittyäkseen kokonaan urheiluun. Kysymys on otettu osaksi EU:n
strategista agendaa (Euroopan komissio 2011, 2012), ja myös Suomen
hallitus on kiinnittänyt asiaan huomiota pyrkimällä edistämään
eettiseen ja yhteiskuntavastuulliseen huippu-urheiluun ohjaavien
menettelytapojen kehittämistä (Opetusministeriö 2010). Hiljattain
käyttöön otetut eurooppalaisurheilijoiden kaksoisuraa koskevat linjaukset
(2012) kannustavat vahvasti kansallisen tason tutkimukseen
eri sosiokulttuurisiin konteksteihin sopivien suositusten luomiseksi.
Tässä artikkelissa luodaan katsaus suomalaiseen kaksoisuratutkimukseen
ja sen tuloksiin. Aluksi esitellään lyhyesti kokonaisvaltainen,
kulttuurin huomioiva näkökulma urheilu-uraan. Seuraavaksi
tarkastellaan näiden kansallisten tutkimusten tuloksia kansainvälistä
tutkimustaustaa vasten. Lopuksi esitetään suosituksia siitä, mihin tulevan
kaksoisuratutkimuksen kannattaisi keskittyä, ja kannustetaan
kehittämään suomalaiseen kontekstiin soveltuvaa kaksoisurastrategiaa,
joka auttaisi pohjustamaan ja tukemaan lahjakkaiden urheilijoiden
henkilökohtaista ja ammatillista kehitystä läpi uran.
Main Authors
Format
Articles
Review article
Published
2016
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Liikuntatieteellinen Seura ry
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201606163124Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Peer reviewed
ISSN
0358-7010
Language
Finnish
Published in
Liikunta ja tiede
Citation
- Ryba, T. V., Aunola, K., Ronkainen, N. J., Selänne, H., & Kalaja, S. (2016). Urheilijoiden kaksoisuraan liittyvän tutkimuksen tämänhetkinen tilanne Suomessa. Liikunta ja tiede, 53(2-3), 88-95.
Funder(s)
Ministry of Education and Culture
Copyright© Kirjoittajat ja Liikuntatieteellinen Seura ry, 2016.