Progressiivisen vastusvesiharjoittelun vaikutus itse raportoituun instabiliteettiin lievässä polven nivelrikossa

Abstract

Emilia Sivonen (2016). Progressiivisen vastusvesiharjoittelun vaikutus itse raportoituun instabiliteettiin lievässä polven nivelrikossa. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, fysioterapian pro gradu -tutkielma, 50s., 6 liitettä.

Polven nivelrikko on yleinen ja merkittävä toimintakykyä rajoittava sairaus, johon ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Polven nivelrikon tyypillisimpiä oireita ovat kipu ja jäykkyys, mutta osalla polvinivelrikkoisista esiintyy myös polven instabiliteettituntemuksia, kuten epävakautta ja alta pettämisen tunnetta. Itse raportoidun instabiliteetin on todettu olevan itsenäinen toimintakykyä alentava tekijä polvinivelrikkoisilla. Lukuisat tutkimukset osoittavat fyysisellä harjoittelulla olevan positiivinen vaikutus kipuun ja toimintakykyyn polven nivelrikossa. Harjoittelun vaikutuksista instabiliteettiin, erityisesti itse raportoituun instabiliteettiin, on kuitenkin vielä varsin niukasti laadukasta tutkimustietoa.

Tämän RCT-tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko progressiivisella vastusvesiharjoittelulla vaikutusta itse raportoituun instabiliteettiin lievässä (KL 1-2) polven nivelrikossa postmenopausaalisilla naisilla. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, onko itse raportoidulla instabiliteetilla yhteyttä lihasvoimaan, ketteryyteen sekä koettuun kipuun ja toimintakykyyn. Tutkimukseen osallistui 87 naista, joista 43 satunnaistettiin koe- ja 44 kontrolliryhmään. Mittausmenetelminä käytettiin instabiliteetti ja KOOS -kyselyitä sekä fyysisen toimintakyvyn testejä. Mittaukset suoritettiin koe- ja kontrolliryhmälle ennen ja jälkeen 4kk kestävän harjoitusintervention. Koeryhmäläiset harjoittelivat altaassa kolme kertaa viikossa tunnin kerrallaan. Harjoittelu eteni progressiivisesti vedessä käytettävän vastuksen lisääntyessä. Kontrolliryhmäläiset jatkoivat normaaleja aktiviteettejaan.

Alkumittauksen tulosten perusteella itse raportoitu instabiliteetti näyttäisi olevan yhteydessä lisääntyneeseen kipuun ja muihin oireisiin sekä päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen ja elämänlaadun heikkenemiseen lievässä polven nivelrikossa. Progressiivisella vastusvesiharjoittelulla ei näyttäisi tämän tutkimuksen perusteella olevan merkitsevää vaikutusta instabiliteettituntemusten esiintyvyyteen eikä useuteen. Harjoittelun vaikutukset eivät näyttäisi eroavan merkitsevästi niiden henkilöiden välillä, joilla on ja ei ole instabiliteettia.

Ryhmien sisäisiä eroja tarkastellessa harjoitusryhmässä tapahtui kuitenkin enemmän positiivisia muutoksia alku- ja loppumittauksen välillä kuin kontrolliryhmässä. Lisää tutkimusta isommalla tutkimusjoukolla tarvitaan selvittämään harjoittelun vaikutuksia koettuun instabiliteettiin polven nivelrikossa sekä harjoittelun vaikutusten välisiä eroja niillä, joilla on ja joilla ei ole instabiliteettia.

Emilia Sivonen (2016). Effects of a progressive aquatic resistance training on self-reported instability in mild knee osteoarthritis. Department of Health Sciences, University of Jyväskylä, Master’s thesis in Physiotherapy, 50pp., 6 appendices.

Knee osteoarthritis (OA) is a common disease considerably limiting physical function. There is no cure for knee OA. The most common symptoms of knee OA are pain and stiffness, but some people with knee OA complain also feelings of instability, for example buckling or giving away of the knee. Self-reported instability has been shown to be an independent factor that has a weakening effect on physical function in knee OA. Several studies have shown that exercise has a positive effect on pain and function in knee OA. However, there is lack of qualified studies concerning effects of exercise on instability, especially self-reported instability, in knee OA.

The aim of this RCT-study was to assess if progressive aquatic resistance training has an effect on self-reported instability in mild (KL 1-2) knee OA on postmenopausal women. Additionally the aim was to find out if self-reported instability associates with muscle strength, agility, self-reported pain or function. 87 women with mild knee OA participated to the study. 43 women were randomized to an exercise group and 44 women to a control group. Instability and KOOS questionnaires as well as tests of physical function were used as outcome measurements. The measurements took place before and after the 4-month exercise intervention. The exercise group trained in a pool three times a week, for an hour per session. Training proceeded progressively while the resistance used in the water increased. The control group was advised to continue their normal activities.

According to results of baseline measurements self-reported instability appears to have an association with increased pain and other symptoms as well as decreased function in activities of daily living and quality of life in mild knee OA. According to the results of this study, progressive aquatic resistance training does not seem to have a significant effect on incidence or frequency concerning feelings of instability. There were no significant differences in the effects of training between those with and those without instability.

When examining the differences inside the groups, there were more positive changes in the exercise group than in the control group between the baseline and the final measurements. More research is required to assess the effects of exercise to self-reported instability in knee OA as well as the possible differences in exercise effects between those with and those without instability.