"Muistan hänen repineen ja heitelleen minua" : lapset perheväkivallan kertomuksissa
Abstract
Tillanen-Toivanen, Satu. 2016. ”MUISTAN HÄNEN REPINEEN JA HEITELLEEN MINUA” Lapset perheväkivallan kertomuksissa. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. 109 sivua.
Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää verrattain vähän tutkittua aihetta eli lähisuhteissa tapahtuvaa perheväkivaltaa. Eskonen (2005) on tutkinut perheväkivaltaa lasten kertomana. Tässä tutkimuksessa sitä selvitettiin aikuisten kertomana eli tutkittiin, mitä he pitävät väkivaltana lapsuudenperheessään ja / tai aikuisena perustamassaan perheessä sekä mitä he kuvaavat perheen lapsille tehdyksi väkivallaksi. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, miten lapset asemoidaan kertomuksissa väkivallan suhteen.
Perheväkivaltaa aihepiirinä lähestyttiin narratiivista tutkimusotetta soveltaen. Tutkimus toteutettiin keräämällä perheellisten ihmisten sekä kirjoitettuja että puhelimessa esitettyjä kertomuksia ja analysoimalla niitä temaattisella narratiivien analyysilla. Lisäksi analyysissa sovellettiin diskurssianalyysia.
Informantit kuvasivat kertomuksissa henkistä, fyysistä ja taloudellista väkivaltaa. Näitä oli kertomusten mukaan tehty sekä aikuisille että perheen lapsille. Kertomuksissa aikuiset asemoivat lapset monenlaisiksi toimijoiksi väkivallan kuvauksissa. Heitä kuvattiin väkivallan uhreiksi ja välineiksi. Lisäksi heitä kuvattiin monella tapaa aktiivisiksi toimijoiksi väkivaltaan liittyen.
Tutkimuksen perusteella naisten ja miesten kuvaukset väkivallasta olivat melko samankaltaisia, joskin naiset kuvasivat hieman enemmän fyysistä väkivaltaa. Lapsille tehty väkivalta erosi aikuisille tehdystä siten, että vain lapsia oli laiminlyöty. Vaikka aikuiset asemoivat lapset kertomuksissa välineiksi ja uhreiksi, he kuvasivat lapsia myös toimintaan kykeneviksi ja aktiivisiksi toimijoiksi, jotka haluavat saada väkivallan loppumaan ja auttaa sen uhreja.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2016
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201606082964Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish