English teachers' experiences of writing tasks

Abstract
Kielen oppiminen ja opetus sekä motivaatio ja jopa opettajien työtyytyväisyys ovat runsaasti tutkittuja aiheita, mutta opettajien henkilökohtaisia kokemuksia kirjoittamisen käytöstä ei ole tarjolla. Opettajien kuuleminen tarjoaa kuvan opettajan työn arjesta ja sen vaikutuksesta kirjoitustehtävien käyttöön. Edes opetusoppaat eivät välttämättä tarjoa samanlaista näkökulmaa, ja kokeneiden opettajien kokemusten kuuleminen voi siten tarjota arvokkaan tuen esimerkiksi tuoreille opettajille. Kirjoittamisella tarkoitettiin tässä tutkimuksessa kokonaisten, englanninkielisten tekstien tuottamista. Koska tutkimuksen tarkoituksena oli kuulla englannin opettajien kokemuksia ja mielipiteitä kirjoittamisen käytöstä, tutkimusmetodiksi valittiin yksilöhaastattelu, joka antaisi opettajien oman äänen kuulua. Tutkimuksessa haastateltiin kahdeksaa kokenutta englannin opettajaa Keski- ja Etelä-Suomesta sekä yläkoulusta että lukiosta. Tulokset osoittivat, että merkittävin tekijä tekstien kirjoittamisessa opettajille on aikapula, sillä kirjoittaminen vaatii paljon aikaa sekä oppilailta että opettajalta, jolle oppilastekstien käsittely tarkoitti yleensä ilta- ja viikonlopputöitä. Haastatellut opettajat käyttivät monipuolisia kirjoitustehtäviä, ja opettajia motivoi oppilaiden motivaatio ja panostus sekä erityisesti luovan kirjoittamisen, fiktion ja runojen, käyttö sekä niiden kautta välittyvä oppilaiden mielikuvitus ja luovuus. Kirjoittamisen käytössä oli näkyvä ero yläkoulun ja lukion välillä. Tutkimuksen tulokset tarjoavat katsauksen opettajien kokemukseen kirjoittamisen käytöstä opetuksessa ja antavat siten makua esimerkiksi uusille opettajille siitä, millaisia asioita kannattaa huomioida kirjoitustehtäviä teettäessä. Tulokset suosittelevat myös väljempää aikataulua opetukseen, sillä kuten myös työtyytyväistutkimukset osoittavat, opettajien työtaakka ja kiire tuskin auttavat oppilaitakaan. Oppilaiden kykyä tuottaa tekstejä voisi kehittää antamalla opettajille aikaa opettaa kirjoittamista ja antaa palautetta oppilasteksteistä.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2016
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201606062943Käytä tätä linkitykseen.
Language
English
License
In CopyrightOpen Access

Share