Teurastamisen representointi teurastamovideoiden synnyttämissä lehtijutuissa

Ylen tutkivan journalismin ohjelma MOT julkaisi 26.10.2015 videomateriaalia suomalaisilta teurastamoilta. Videoilla näkyy eläinten lisäksi laitosten käytäntöjä ja toimintatapoja, toisin sanoen toimintaa ja toimijoita. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millä tavalla teurastamista kuvataan videoiden jälkeen ilmestyneissä lehtijutuissa. Teurastamisen represennoinnissa olennaista on videoiden luoma konteksti. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu Norman Fairclough’n kriittiseen diskurssianalyysiin. Kriittisen näkökulman tavoite on muuttaa yhteiskuntaa parempaan suuntaan tuomalla tutkimukseen yhteiskunnallisesti ja poliittisesti relevantteja aiheita ja epäkohtia. Muutoksen saavuttamiseksi tarvitaan muuttuvien valtasuhteiden ja rakenteiden näkyväksi tekemistä. Toisin sanoen tarkastelun kohteena on vallan ilmeneminen diskurssissa ja diskurssin valta.(Pietikäinen 2000, 193–201.) Ani harva suomalainen näkee nykyajassa teurastamista, puhumattakaan tuotantoeläimen teurastamisesta, omin silmin. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten teurastamista representoidaan lehtijutuissa? Millaisina toimijoina teurastajat näyttäytyvät? Kenen ääni tulee kuuluviin? Valitsin eri tekstilajien tekstejä yhteensä 11kpl eri lehdistä. Analysoin juttujen otsikoita, teurastamisen ja teurastajien nimeämiskäytäntöjä, sanavalintoja, metaforia ja verbien käyttöä. Diskurssintutkija on kiinnostunut siitä, mitä valintoja on tehty ja mitä jätetty tekemättä, mitä resursseja käytetty ja jätetty käyttämättä, ja myös siitä, mitä näistä valinnoista seuraa. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 70–71.) Tutkimus auttaa ymmärtämään kieltä sosiaalisena toimintana, ja valottaa siihen liittyviä normeja, asenteita ja mielikuvia(Pietikäinen & Mäntynen 2009: 170). Usein asiallinen viestintä välttelee vahvoja sivumerkityksiä sisältäviä sanoja. (Kuiri 2012: 67.) Tämä näkyy aineistossani, jossa teurastajia nimetään ja heihin viitataan suoraan vain vähän. Kun heistä puhutaan, tällöin viitataan esimerkiksi teurastamon työntekijöihin tai työntekijöihin. Teurastaja-sanaa ei juuri käytetä, vaikka se on virallinen ammattinimike. Teurastajien toimintaa kuvataan – silloin kun kuvataan – usein verbikantaisilla substantiiveilla. Passiivin käyttö on erittäin yleistä. Passiivin ja nominalisaation valinnalle yhteistä on se, että niiden avulla hämärretään toiminnan tekijä tai vastuu (Fairclough 1997: 149). Aineistossa mainitaan koko joukko muita asiaan liittyviä toimijoita ja vastuullisia kuin itse teurastajat. Aineistosta nousi esiin muun muassa poikkeuksellisuutta ja ongelmanratkaisua korostava diskurssi, johon liittyy epäusko nähtyä materiaalia kohtaan. Mikäli teurastamoiden ongelmat tunnustetaankin, ne nähdään teknisesti ratkaistaviksi. Toinen keskeinen diskurssi on toimintatapojen ja eläinten kohtelun parantamisen diskurssi, mikä korostaa eläinsuojelullista näkökulmaa. Marginaalisin osuus kuuluu eläintuotantoon kriittisesti suhtautuvalle eläinteollisuus ongelmana -diskurssille. Teurastamisen moraalista aspektia ja psykologista puolta ei juuri valtamedian jutuissa tuotu esiin. Ymmärrystä työn raskaudelle ja teurastamojen kiireelle löytyi sekä toimintatapojen ja eläinten kohtelun parantamisen diskurssista että eläinteollisuus ongelmana -diskurssista.