Diagnostika vladeniâ finskim i russkim pis'mennym âzykom russkoâzyčnymi učenikami, živuŝimi v Finlândii

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan venäjää kotikielenään puhuvien oppilaiden suomen ja venäjän kielen kirjallisten taitojen diagnosointia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten venäjä äidinkielenä ja suomi toisena kielenä opettajat ottavat oppilaan taustan huomioon, miten he diagnosoivat heidän kielellisiä vahvuuksia sekä heikkouksia ja kuinka he auttavat oppilaitaan vaikeuksien ilmetessä. Aihe on ajankohtainen, sillä venäjänkielisten määrä Suomessa on kasvanut viime vuosina nopeasti. Tilanne näkyy myös koulumaailmassa: venäjänkielisten oppilaiden määrä Suomen kouluissa kasvaa jatkuvasti. Oppimisvaikeuksien diagnosoinnista äidinkielen osalta on jo paljon tutkimustietoa, mutta vieraiden kielten kohdalla vastaavanlainen tieto puuttuu. Uutta tietoa tarvitaan, jotta opettajat voisivat ottaa opetuksessa oppilaiden omat tarpeet paremmin huomioon. Opettajan on helpompi löytää sopivat tukikeinot oppilaan auttamiseksi tunnistettuaan ensin vaikeudet. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen sisällönanalyysi. Aineistona käytetään suomi toisena kielenä ja venäjä äidinkielenä opettajien puolistrukturoituja teemahaastatteluita, jotka on kerätty Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen DIALUKI-hankkeen puitteissa. Tutkimuksen kohteena on yhteensä 13 opettajaa. Heistä 5 ovat venäjä äidinkielenä opettajia ja 8 suomi toisena kielenä opettajia, ja heillä kaikilla on kokemusta venäjänkielisten oppilaiden opettamisesta. Tulokset osoittivat, että tutkimukseen osallistujat yrittävät tutustua oppilaiden taustoihin, diagnosoida oppilaiden vahvuuksia ja heikkouksia sekä auttaa heikkoja oppilaita. Yhteistyö muiden ihmisten kanssa osoittautui suosituimmaksi keinoksi sekä oppilaiden taustojen selvittämisessä että heidän vahvuuksien ja heikkouksien diagnosoimisessa. Yleisin apukeino heikoille oppilaille oli opetuksen erityttäminen. Analyysin tulokset osoittivat myös, että tutkimukseen osallistuneet opettajat eivät usko kykyihinsä tehdä diagnoosia oppimisvaikeuksista tai he eivät aina tunnista käyttämiään diagnostisia välineitä. Lisäksi opettajat pitävät mm. opetusryhmien heterogeenisyyttä, kulttuurieroja, riittämätöntä tietoa diagnosoimisprosessista ja resurssien vähäisyyttä haasteena diagnosoinnille. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että opettajat tarvitsevat edelleen enemmän tietoa diagnosoinnista, erityisesti maahanmuuttajaoppilaiden kielitaidon diagnosoimisesta. Tämä pro gradu -tutkielma koostuu johdanto mukaan lukien kuudesta luvusta. Toisessa osassa keskitytään määrittelemään diagnosointi ja sen merkitys kielenopetuksessa. Se sisältää myös DIALUKI-hankkeen esittelyn. Työn kolmas luku kuvaa venäjä äidinkielenä opetuksen ja suomi toisena kielenä opetuksen tilaa Suomessa. Neljännessä luvussa esitellään tutkimuksen metodi ja koehenkilöt ja analyysin tulokset esitellään luvussa viisi. Viimeinen luku sisältää yhteenvedon.