Maturation of the auditory evoked N400m semantic response
Abstract
Tässä tutkimuksessa selvitettiin semanttisen prosessoinnin kehityksellisiä muutoksia hermostollisella tasolla. Tutkimukseen osallistuneilta koehenkilöiltä mitattiin merkityksen käsittelyyn liittyviä N400m-vasteita käyttäen magnetoenkefalografia (MEG). Vasteet mitattiin sekä toisiinsa semanttisesti sopiviin, että epäsopiviin kuva-sana pareihin. Vasemman ja oikean aivopuoliskon vasteet analysoitiin erikseen. Tyypillisesti kehittyvien lapsiryhmien (6-7, 9-10 ja 12-13 vuotta, N = 32) sekä aikuisten (N = 10) vasteita verrattiin keskenään. Tulosten perusteella semanttinen manipulaatio toimi odotusten mukaisesti kaikilla ikäryhmillä: kun semanttinen odotus rikottiin, vasteet voimistuivat. Lasten ja aikuisten semanttisesta prosessoinnista löytyi olennaisia eroja vasteiden ajoitukseen ja lokaatioon liittyen. Ensinnäkin vasteiden latenssi ja kesto olivat sitä pidempiä, mitä nuorempi koehenkilö oli kyseessä. Toiseksi, iän myötä tapahtui muutoksia aivopuoliskojen työnjaossa siten, että lapsilla merkityksen prosessointia tapahtui molemmissa hemisfääreissä tai se painottui oikeaan hemisfääriin, kun taas nuorilla ja aikuisilla prosessointi painottui vasempaan hemisfääriin. Kolmanneksi, kaikilla lapsiryhmillä ennalta vihjeistetyn eli semanttisesti sopivan sanan hermostollinen prosessointi oli tehottomampaa kuin aikuisilla. Nuorilla aktivaation voimakkuus, ajoitus ja lateralisaatio olivat samantyyppisiä kuin aikuisilla, mikä viittaisi siihen, että merkittävimmät semanttisen prosessoinnin kehitykselliset muutokset tapahtuvat 10,5–12 vuoden iässä. Tuloksemme osoittavat, että semanttiseen prosessointiin liittyvät hermostolliset mekanismit kypsyvät pitkälle kouluikään. Tulokset aivopuoliskojen työnjaon kehityksellisistä muutoksista korostavat tarkasti aktivaation sijainnin havaitsevien tekniikoiden, kuten MEG:n käytön tarpeellisuutta tutkittaessa semanttista prosessointia.
Main Authors
Format
Theses
Master thesis
Published
2014
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201602291718Käytä tätä linkitykseen.
Language
English
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
This material has a restricted access due to copyright reasons. It can be read at the workstation at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials: https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities.