Luottamus ja itsestäkertominen psykoterapeutin ja potilaan välisessä vuorovaikutussuhteessa
Tämän tutkielman tarkoituksena oli kuvata luottamuksen ja itsestäkertomisen merkitystä ja ilmenemistä psykoterapeutin ja potilaan välisessä vuorovaikutussuhteessa. Tavoitteena oli tarkastella potilaiden sekä psykoterapeuttien kokemuksia luottamuksesta ja itsestäkertomisesta sekä näiden ilmiöiden suhteesta toisiinsa. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkimukseen haastateltiin viittä psykoterapiassa käyvää henkilöä ja kuutta psykoterapeuttia, jotka edustavat erilaisia psykoterapiasuuntauksia. Haastatellut potilaat erosivat toisistaan psykoterapian keston suhteen, mutta he kaikki olivat aineistonkeruun aikana edelleen psykoterapiasuhteessa. Aineisto analysoitiin laadullisesti sisällönanalyysinä teemoittelun avulla.
Tutkimuksen tuloksien mukaan psykoterapiavuorovaikutus koetaan perustuvan potilaan itsestäkertomiseen, kun taas psykoterapeutti kertoo itsestään äärimmäisen vähän. Potilaan itsestäkertomista merkityksellistettiin liittyen terapiahoitoon sellaisenaan sekä uuden todellisuuden ja tiedon luomiseen vuorovaikutuksessa psykoterapeutin kanssa. Kokemukset potilaan itsestäkertomisesta olivat moninaisia ja vaihtelevia, mutta psykoterapeutin suhtautumisella koettiin olevan potilaan itsestä- kertomiseen olennainen merkitys. Psykoterapeutit välttävät liiallista itsestäkertomista, jotta eivät kuormita potilaita tai vie tilaa heidän kokemuksiltaan. Psykoterapeuttien itsestäkertomista tapahtuu kuitenkin epäsuorasti. Tulokset osoittavat, että potilaan luottamus kohdistuu psykoterapiassa sekä psykoterapiainstituutioon että psykoterapeuttiin henkilönä ja nämä luottamuksen muodot myös sekoittuvat keskenään. Luottamus ja itsestäkertominen koetaan liittyvän toisiinsa siten, että potilaan itsestä- kertominen vaatii luottamusta psykoterapeuttiin ja erityisesti tämän hyväksyvään suhtautumiseen. Luottamuksen ongelmat voivat ilmetä eri tavoin potilaan käyttäytymisessä ja itsestäkertomisessa.
Tämän tutkielman tulokset toivat potilaiden ja psykoterapeuttien kokemuksiin perustuvaa uutta tietoa psykoterapian vuorovaikutuksesta puheviestinnän näkö- kulmasta. Tuloksia on mahdollista hyödyntää tutkittaessa erilaisia professionaalisia vuorovaikutussuhteita ja erityisesti ihmissuhdeammatteja.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29829]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Luottamus lobbaajan ja virkahenkilön vuorovaikutussuhteessa
Kortelainen, Katri (2021)Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella luottamusta lobbaajan ja virkahenkilön vuorovaikutussuhteessa. Pyrin tavoitteeseen tutkimalla lobbaajien ja virkahenkilöiden näkemyksiä vuorovaikutussuhteidensa erityispiirteistä ... -
"Puhutaan ihmisestä ihmisenä ja vasta sitte niistä asioista" : turvallisuuden ja luottamuksen rakentuminen ja merkitys ohjauksen vuorovaikutussuhteessa ohjaajien kokemana
Oravasaari, Henna Josefiina (2015)Henna Josefiina Oravasaari 2015: ”Puhutaan ihmisestä ihmisenä ja vasta sitte niistä asioista”. Turvallisuuden ja luottamuksen rakentuminen ja merkitys ohjauksen vuorovaikutussuhteessa ohjaajien kokemana. Opettajankoulutuslaitos, ... -
Työnjohtajien ja työntekijöiden käsityksiä luottamuksesta vuorovaikutussuhteessa
Hedman, Eerika (2006) -
Lääkärin ja potilaan vuorovaikutus tutkimuskohteena
Sarvilinna, Susanne (2012)Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena oli analysoida ja kuvata, mihin lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksen tutkimuksessa on viiden viime vuoden aikana keskitytty, mitä on tutkittu ja miten. Tutkielmassa ... -
Tuen merkitykset potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksessa
Mikkola, Leena (Jyväskylän yliopisto, 2006)Leena Mikkola tutki väitöskirjassaan potilaan ja hoitajan välistä vuorovaikutusta ja tuen merkityksiä. Mikkola selvitti tuen erityispiirteitä, jotka liittyvät potilaan ja hoitajan väliseen suhteeseen sekä osastohoitoon.– ...