Show simple item record

dc.contributor.advisorLouhivuori, Jukka
dc.contributor.authorJääskeläinen, Auli
dc.date.accessioned2015-10-05T10:02:23Z
dc.date.available2015-10-05T10:02:23Z
dc.date.issued2015
dc.identifier.otheroai:jykdok.linneanet.fi:1496878
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/47249
dc.description.abstractMusiikin positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin ja oppimiseen liittyen on tutkittu erityisesti musiikkiterapian saralla. Musiikin on todettu edistävän esimerkiksi psyykkistä hyvinvointia, motoriikkaa ja kielenkehitystä. Pro gradu -tutkielmassani perehdyn musiikin hyödyntämiseen ja sen mahdollisuuksiin erityisopetuksen näkökulmasta. Aiempien tutkimusten lisäksi musiikin käyttömahdollisuuksia selvitettiin myös erityisopettajille teetetyn kyselyn avulla. Kyselyyn vastasi yhteensä 240 erityisopettajaa, joista 163 toimi varhaiskasvatuksessa ja 76 peruskouluikäisten lasten parissa. Vastaajien joukossa oli niin yleisopetuksen erityisopetuksessa, erityiskouluissa ja -päiväkodeissa sekä integroiduissa erityisryhmissä työskenteleviä erityisopettajia. Tutkimuksen keskeiset tavoitteet oli selvittää, kuinka paljon musiikkia käytetään osana erityiskasvatusta ja -opetusta sekä, millä taitojen osa-alueilla sen käyttäminen on erityisen suotuisaa. Tutkimuksessa selvitettiin myös musiikkiterapian roolia erityisopetuksessa sekä erityisopettajien oman musiikillisen taustan vaikutusta musiikin hyödyntämiseen erityisopetuksessa. Vastaajien omien kokemusten perusteella saatiin selville sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia musiikin käyttämiseen liittyen. Aiempien tutkimusten ja erityisopettajien omien kokemusten perusteella, musiikki on erittäin tärkeä elementti erityisopetuksen näkökulmasta. Sen hyödyllisyys keskittyy eri osa-alueisiin eri-ikäisten lasten ja erilaisten vaikeuksien kohdalla. Musiikin käyttämiseen liittyy myös haasteita, esimerkiksi koulutuksen ja resurssien puuttumisen vuoksi.fi
dc.format.extent1 verkkoaineisto (75 sivua)
dc.format.mimetypeapplication/pdf
dc.language.isofin
dc.rightsJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.rightsThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.subject.otherErityisopetus
dc.subject.othererityiskasvatus
dc.subject.othermusiikkiterapia
dc.subject.othererityisoppilas
dc.subject.othererityisopettaja
dc.subject.othersoittaminen
dc.subject.otherlaulaminen
dc.subject.otherkuunteleminen
dc.titleMusiikin hyödyntäminen erityisopetuksessa
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201510053309
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaHumanistinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanitiesen
dc.contributor.laitosMusiikin laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Musicen
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineMusiikkikasvatusfi
dc.contributor.oppiaineMusic Educationen
dc.date.updated2015-10-05T10:02:24Z
dc.rights.accesslevelopenAccessfi
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi3052
dc.subject.ysoerityisopetus
dc.subject.ysoerityiskasvatus
dc.subject.ysomusiikkiterapia
dc.subject.ysoerityisoppilaat
dc.subject.ysoerityisopettajat
dc.subject.ysoerityislastentarhanopettajat
dc.subject.ysosoittaminen
dc.subject.ysolaulaminen
dc.subject.ysokuunteleminen
dc.subject.ysomusiikki
dc.format.contentfulltext
dc.type.okmG2


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record