Vieras minä : abjekti Helene Schjerfbeckin ja Åke Mattaksen omakuvissa

Tässä tutkielmassa käsittelen Helene Schjerfbeckin ja Åke Mattaksen omakuvia Julia Kristevan abjekti-käsitteestä muodostamani tulkinnan kautta. Abjekti liittyy yksilön psyyken kehityksessä primäärinarsismiksi nimettyyn vaiheeseen, jossa subjekti ei vielä ole täysin eriytynyt itsenäiseksi. Abjekti on elementti, joka säilyy psyyken rakenteessa toisaalta ylläpitäen sen rajoja, toisaalta häiriten niitä. Abjektin läsnäolosta kertoo esimerkiksi se sanaton kauhu, jota koemme kohdatessamme jotakin mädäntynyttä. Postmoderni käsitys minuudesta siis korostaa sen ikuista liikettä. Kristeva esittää, että abjekti on tuon liikkeen taustalla. Tässä tutkielmassa muodostan oman tulkintani Kristevan monitulkintaisesta teoriasta ja käsitteestä. Tavoitteeni on selvittää, soveltuuko muodostamani tulkinta Schjerfbeckin ja Mattaksen omakuvien tarkasteluun. Abjekti pakenee aina sanallistamista. Se ottaa eri kulttuureissa erilaisia ilmenemismuotoja. Yksi näistä ilmenemismuodoista on sairaus. Susan Sontag on kartoittanut esseissään Sairaus metaforana ja AIDS ja sen vertauskuvat (Illness as Metaphor & AIDS and its metaphors, suomennettu 2010) potilaisiin ja sairastamiseen liittyvää vertauskuvallista puhetta, jolla on juurensa jo varhaisella 1700-luvulla. Sontagin mukaan kielen metaforilla on dramaattisia vaikutuksia sairastuneiden minäkäsityksen kannalta. Marja Lahelma puolestaan erittelee väitöskirjassaan Ideal and distintegration: Dynamics of the self and art at the fin-de-siécle (2014) vuosituhannen vaihteessa tapahtunutta minäkäsityksen muutosta, joka näkyi myös taiteessa. Tuon ajan minuuteen, taiteeseen ja terveyteen liittyvät käsitteet liittyvät tiiviisti tässä Helene Schjerfbeckin ja Åke Mattaksen omakuvista tekemiini tulkintoihin.