Luottamussertifikaattien vaikutukset verkkokaupassa
Abstract
Verkkokaupankäynnin yleistymisestä huolimatta suuri osa ihmisistä ei tee kauppaa verkon välityksellä ja yksi suurimmista syistä tähän on luottamuksen puute. Yrityksen ja kuluttajan välisessä B2C-kaupassa verkkokaupat pyrkivät lisäämään kuluttajan luottamusta verkkokauppaa kohtaan eri keinoin, joista yksi on kolmannen osapuolen luottamussertifikaattien hankkiminen ja näyttäminen verkkosivulla. Luottamussertifikaatteja on tutkittu verkkokaupan kontekstissa melko runsaasti viimeisen noin kahdenkymmenen vuoden aikana. Tutkimustulokset näistä tutkimuksista ovat kuitenkin olleet vaihtelevia. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten kolmannen osapuolen tarjoamat, verkkokaupassa näkyvät luottamussertifikaatit vaikuttavat luottamukseen ja sitä kautta kuluttajan ostokäyttäytymiseen verkkokaupassa. Aiheen tutkiminen rajattiin B2C kontekstiin, eli yritysten ja kuluttajien väliseen kaupankäyntiin verkkokaupassa. Valtaosassa läpikäytyjen tutkimusten tuloksissa annettiin ymmärtää, että luottamussertifikaatit ovat hyvä keino vähentää kuluttajan kokemaa riskiä ja lisätä luottamuksen tunnetta. Poikkeavia näkökulmia kuitenkin löytyi, sillä joissain tutkimuksissa luottamussertifikaateilla ei havaittu olevan vaikutusta ostopäätökseen. Lisäksi nämä esiin nousseet näkökulmat kyseenalaistivat luottamussertifikaattien myöntäjien aseman ja luottamussertifikaattien myöntämisen laadulliset perusteet.
Main Author
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2015
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201509072821Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish