Pk-yritysten näkemyksiä markkinointiviestinnästä ja alueellisesta mediamainonnasta

Abstract
Median- ja teknologian murrokset ovat vaikuttaneet sekä kuluttajien median käyttöön, että yritysten mediamainontaan: median käyttö on pirstaloitunut ja digitaaliset välineet ovat yhä merkittävämmässä roolissa ihmisten elämää. Tekninen kehitys on myös mullistanut yritysten markkinointiviestinnän luonteen ja toteuttamisen. Kehityksen seurauksena yksittäiset, perinteiset mediakanavat eivät palvele markkinoijia tai kuluttajia enää entiseen tapaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan keskisuomalaisten pk-yritysten markkinointiviestinnän suunnitteluaja mediamainontaa nykyisessä toimintaympäristössä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahdeksan yrityksen markkinoinnista vastaavia henkilöitä, jotka kertoivat yritystensä toimintatavoista ja markkinointiviestinnän tavoitteista. Laadullisessa tutkimuksessa tarkasteltiin yritysten käytäntöjä erityisesti markkinointiviestinnän suunnittelun ja mediavalintojen teorioiden pohjalta. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja sitä analysoitiin teemoittelemalla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kohdeyrityksiltä puuttuu sekä resursseja, että osaamista toteuttaa uudenlaista integroitua markkinointiviestintää. Yritysten markkinointiviestinnän suunnittelu perustui tyypillisesti aiempien vuosien valintoihin ja markkinointia toteutettiin pääsääntöisesti yritysten omista tarpeista lähtien. Markkinointiviestinnän hankalimpana osa-alueena kohdeyritykset kokivat tulosten arvioinnin. Tämä korostui erityisesti imagollisissa kampanjoissa. Yhtenä merkittävänä tekijänä tähän oli se, että yritysten kampanjoilta puuttuivat selkeät mitattavat tavoitteet, joihin saavutettuja tuloksia olisi voitu verrata. Kohdeyritykset kokivat markkinointiviestinnän suunnittelun ja toteuttamisen yleisestikin hyvin haastavana. Tästä huolimatta lähes jokainen yrityksistä oli onnistunut kasvattamaan omaa markkinaosuuttaan vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Yhtenä merkittävänä tekijänä tälle voidaan nähdä aktiivisesti toteutettu mediamainonta, josta yritykset tutkimusten mukaan hyötyvät edelleen taloustilanteen jälleen parantuessa.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2015
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201508272767Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share