Koulukuri osana oppikoulunopettajan kasvatustyötä : oppilaiden rankaiseminen Kuopion tyttölyseossa 1963-1973

Abstract

1960-luvulla suomalainen koulujärjestelmä oli muutosten kourissa. Kansakoulun ja oppikoulun muodostama rinnakkaiskoulujärjestelmä korvautui 1970-luvun kuluessa vaiheittain yleisellä ja yhtäläisellä peruskoululla. Peruskoulumuutokseen johtaneet kehityskulut muuttivat myös oppikoulunopettajien asemaa ja työnkuvaa. Etenkin keskikouluasteen massoittuessa aikaisemmin valikoidun oppilasaineksen kanssa työskennelleet oppikoulunopettajat kohtasivat vaihtelevan tasoisia oppilaita erilaisista taustoista. Uuden, oppilaan yksilöllistä kehitystä sekä sosiaalista ja demokraattista kasvatusta ajavan pedagogiikan vaatimukset kohdistuivat myös oppikoulunopettajiin. Yhteiskunnassa nousseet ja erityisesti opiskelijaradikaaleissa ja Teiniliikkeessa menifestoituneet vaatimukset koulujen demokratisoitumisesta ja oppilaiden aseman parantamisesta horjuttivat oppikoulunopettajien aikaisemmin vallinnutta ehdotonta auktoriteettiasemaa.

Tätä taustaa vasten tarkastelen oppikoulun kuri- ja kasvatuskäytänteitä ja oppikoulunopettajien näkemyksiä omasta kasvatustehtävästään Kuopion tyttölyseossa lukuvuosina 1963/1964 - 1972/1973. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona olen käyttänyt Kuopion tyttölyseon rangaistuskirjaa, opettajainkokousten pöytäkirjoja sekä vanhempainneuvoston kokouspöytäkirjoja. Tutkimus on toteutettu yhdistellen kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä.

Tutkimusajanjaksolla koulussa annettujen rangaistusten, etenkin lievempien, määrä laski radikaalisti. Tulkitsen tämän johtuneen kahdesta syystä. Turhiksi koettuja sääntöjä ja rajoituksia karsittiin, ja opettajat tulivat varovammiksi rangaistusten antamisen suhteen. He todennäköisesti pyrkivät kurinpitoon muiden, lievempien keinojen avulla. Rankaisemisessa painotettiin sitä, että rankaisemisen tuli tapahtua oikein. Aineistoni perusteella Kuopion tyttölyseon opettajien mielestä oikeanlaista rankaisemista luonnehtivat esimerkiksi oppilas- ja tapauskohtaisuus, tahallisuuden arvioiminen, joustaminen, oppilaisiin luottaminen ja rangaistuksen tarpeen kyseenalaistaminen. Jokainen tapaus piti arvioida suhteessa tapaukseen liittyviin asianhaaroihin ja oppilaan taustaan ja persoonaan.

Tutkimusajanjaksolla sekä opettajan että oppilaan asema oppikoulussa muuttui. Kehityskulut olivat jossain mielessä päinvastaisia. Siinä missä opettajan kyseenalaistamaton auktoriteettiasema murtui, saivat oppilaiden oikeudet enemmän huomiota. Rankaisuvalta muuttui eräänlaisesta opettajan rajoitetusta mielivallasta demokraattisesti valittujen kouluneuvostojen toiminnan osaksi.