Yhdeksäsluokkalaisten fyysisen aktiivisuuden yhteydet koulumenestykseen ja jatko-opintosuunnitelmiin

Abstract
Laitila, Jaakko & Aho, Tuomas. 2015. Yhdeksäsluokkalaisten fyysisen aktiivisuuden yhteydet koulumenestykseen ja jatko-opintosuunnitelmiin. Liikuntapedagogiikan pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto. 79 s. Lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden on todettu viime vuosikymmeninä vähentyneen. Toisaalta fyysisen aktiivisuuden yhteydet koulumenestykseen kiinnostavat yhä useampaa liikunta- ja kasvatusalan ammattilaista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen ja poikien fyysistä aktiivisuutta ja sen yhteyttä koulumenestykseen ja jatko-opintosuunnitelmiin. Tutkimuksen kohderyhmänä oli 338 kolmen yläkoulun yhdeksännen luokan oppilasta, joista puolet (n=168) oli tyttöjä ja puolet (n=168) poikia. Tutkimusaineisto kerättiin lokakuussa 2014. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselyä, jonka avulla kerättiin tietoa muun muassa oppilaiden fyysisestä aktiivisuudesta, itse arvioidusta koulumenestyksestä, osallistumisesta organisoituun tai omaehtoiseen liikuntaan ja jatko-opintosuunnitelmista. Oppilaiden taustatietoja kuvailtiin frekvensseillä ja prosenttiosuuksilla. Khiin neliö- testin avulla tutkittiin sukupuolten välisiä eroja fyysisen aktiivisuuden määrässä, koulumenestyksessä ja jatkoopintosuunnitelmissa sekä fyysisen kokonaisaktiivisuuden yhteyttä koulumenestykseen ja jatko-opintosuunnitelmiin. Tyttöjen ja poikien liikunnan arvosanan keskiarvojen eroja tarkasteltiin kahden riippumattoman otoksen t- testillä. Fyysisen kokonaisaktiivisuuden yhteyttä liikunnan arvosanaan tutkittiin yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla. Tulosten mukaan poikien fyysinen kokonaisaktiivisuus oli hieman korkeampi kuin tyttöjen. Tytöt harrastivat organisoidusti enemmän yksilö- kuin joukkuelajeja. Pojat harrastivat organisoitua liikuntaa niin viikkotuntimäärillä kuin viikkokertamäärillä mitattuna enemmän kuin tytöt. Omatoimista liikuntaa harrastavista oppilaista suurin osa harrasti yksilölajeja. Omatoimista liikuntaa harrastettiin enemmän kuin organisoitua liikuntaa. Tytöt ja pojat harrastivat omatoimista liikuntaa yhtä paljon.Keskiarvolla mitattuna tytöt menestyivät paremmin koulussa kuin pojat. Liikunnan numeroita tarkasteltaessa sukupuolten välisiä eroja ei havaittu. Tulosten mukaan tytöt suunnittelivat hakeutuvansa ennemmin lukioon kuin ammattikouluun. Pojat hakeutuivat useammin ammattikouluun kuin tytöt. Fyysisellä kokonaisaktiivisuudella ei havaittu olevan yhteyttä keskiarvolla mitattuun koulumenestykseen eikä itse arvioituun koulumenestykseen. Fyysinen kokonaisaktiivisuus oli yhteydessä liikunnan arvosanaan. Mitä korkeampaan fyysisen kokonaisaktiivisuuden luokkaan oppilas kuului, sitä parempi oli hänen liikunnan arvosanansa. Fyysisellä kokonaisaktiivisuudella ei havaittu olevan yhteyttä jatko-opintosuunnitelmiin kummallakaan sukupuolella.

Laitila, Jaakko & Aho, Tuomas. 2015. The influence of physical activity on academic achievement and postgraduate study plans of ninth grade students. Master´s thesis. The faculty of Sport Sciences, the University of Jyväskylä. 79 pages. The purpose of the study was to examine physical activity of ninth grade students and how it influences on academic achievement and postgraduate study plans. The study was carried out in the fall of 2014. The research method of the study was quantitative and the data was collected by a questionnaire compiled by 338 subjects (168 girls, 168 boys). Background information of the subjects was analyzed using frequencies and the percentages. Chi-square test was used to analyze differences between genders on physical activity, academic achievement and postgraduate studies. Chi- square test was also used to analyze influence of physical activity on academic achievement and postgraduate studies. T-test was used to analyze differences between the boys and the girls PE grades. The influence of physical activity on PE grade was analyzed using the analysis of variance. The results showed that boys were physically more active than girls. In organized sports the girls preferred individual sport over team sport. The boys were more active than girls in both hours per week and times per week. Unorganized sports were more common than organized sports. The amount of unorganized sport participation was the same for the boys and the girls. The girls did better in school than the boys. When comparing PE grades there were no differences between the girls and the boys. The results showed that the girls will apply for high school more likely than for vocational school. The boys applied more likely for vocational school than the girls. Physical activity did not correlate with self- assessed academic achievement and objectively measured academic achievement in this study. Physical activity correlated with the PE grade. The more active students had better PE grades. However, physical activity did not correlate with postgraduate studies.
Main Authors
Format
Theses Master thesis
Published
2015
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201507102564Use this for linking
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share