Liikunnan merkitys Peurungan asiakkaille

Abstract
Liikunta ja matkailu ovat erittäin suosittuja vapaa-ajan viettotapoja ja merkittäviä elinkeinoja. Nykypäivänä liikunta yhdistetään myös yhä useammin osaksi matkoja. Taustalla vaikuttaa yleinen yhteiskunnallinen muutos, joka on viime vuosikymmeninä muokannut myös liikuntakulttuuria ja matkailua. Jälkimodernin yhteiskunnan piirteet, kuten elämäntapojen eriytyminen, oman identiteetin rakentaminen, kulutuskäyttäytymisen vapautuminen ja yleinen yhteiskunnan liikunnallistuminen leimaavat nykypäivän liikuntamatkailua. Tämä tutkielma on osa Kuntoutumis- ja liikuntasäätiö Peurungan ja Jyväskylän yliopiston tutkimushanketta. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella liikunnan merkitystä Peurunkaan tulon syynä. Lisäksi tutkittiin liikunnan merkitystä asiakkaiden arjessa sekä tyytyväisyyttä Peurungassa käytettyihin liikuntapalveluihin. Tutkimushankkeen aineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla Peurungassa 28.2.2011 – 31.3.2012 välisenä aikana. Yhteensä vastauksia saatiin 755 kappaletta. Kyselyyn vastanneet asiakkaat jaettiin tutkimushankkeen osalta kolmeen pääryhmään Peurunkaan tulon pääsyiden mukaisesti. Pääryhmät olivat kuntoutusasiakkaat, liikunta- ja vapaa-ajan matkailijat sekä työhyvinvointimatkailijat. Tulosten perusteella liikunnalla on merkittävä rooli Peurunkaan tulon taustalla. Liikunnalla on tärkeä osa sekä vastaajien arjessa että matkalla Peurungassa. Liikuntaa harrastetaan Peurungassa aktiivisesti ja eri liikuntapalveluja käytettään laajasti. Suurin osa vastaajista osallistui mieluiten sekä ohjattuun ja järjestettyyn että omatoimiseen ja itsenäiseen liikuntaan. Suosituimmat liikuntapalvelut olivat kuntosali, uinti, ryhmäliikunta ja sauvakävely. Peurungan tarjoamiin liikuntapalveluihin oltiin vastaajien osalta tyytyväisiä. Liikuntapalvelut on merkittävä osa Peurungan palvelukokonaisuutta ja Peurungan on pystyttävä jatkossakin tarjoamaan laadukkaita liikuntapalveluja asiakkailleen sekä tuotava niitä tehokkaasti nykyisten ja tulevien asiakkaiden tietoisuuteen. Suuri osa vastaajista näki kohteen liikuntapalvelut merkittävänä tekijänä suunniteltaessa seuraavaa omakustanteista kotimaanmatkaa, joten panostukset liikuntapalveluihin ja niiden markkinointiin ovat tärkeässä asemassa tulevaisuudessakin.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2015
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201506232416Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share