Predicting species richness of wood-inhabiting fungi, epiphytic bryophytes and lichens based on stand structure and indicator species

Maailmanlaajuinen monimuotoisuuden vähentyminen on ollut suuri huolenaihe jo useiden vuosikymmenten ajan. Lauhkeat lehtimetsät ovat yksi eniten ihmisen vaikutuksesta kärsineistä biomeista ja eteenkin vanhat, luonnontilaiset metsät ovat vähentyneet huolestuttavasti. Ilmaston ja maisemallisten tekijöiden lisäksi metsän historia, häiriödynamiikka, metsätalous ja ekologinen jatkuvuus vaikuttavat metsän rakenteelliseen monimuotoisuuteen ja näin ollen myös lajirunsauteen. Monet lajiryhmät ovat kuitenkin huonosti tunnettuja ja vaikeasti havaittavissa, eikä lopullisia syitä lajin häviämiseen alueelta pystytä varmasti sanomaan. Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää, mitkä elementit metsän rakenteessa vaikuttavat metsän lajirunsauteen ja olisiko joitakin metsän rakennepiirteitä mahdollista käyttää indikaattoreina ennustamaan alueen lajirunsautta. Lisäksi selvitin, olisiko ikimetsille tyypillisiä putkilokasvilajeja tai paikallisia indikaattorilajeja mahdollista käyttää indikaattori lajiryhmänä ennustamaan muiden lajien runsautta. Tutkimukseni kohteena olivat Tanskan lauhkeat lehtimetsät ja niiden lahottajasienet, epifyyttijäkälät ja -sammalet. Aineisto on kerätty Lille Vildmosen luonnonsuojelualueelta, Pohjois-Jyllannista, vuosina 2013–2014. Tulosten analysoinnissa käytin kovarianssianalyysiä, selvittääkseni mitkä tekijät metsän rakenteessa vaikuttavat epifyyttijäkälien, -sammalten ja lahottajasienten lajirunsauteen ja Pearsonin korrelaatiota tutkiakseni potentiaalisten indikaattoreiden toimivuutta. Tärkeimmät epifyyttijäkälien lajirunsauteen vaikuttavat tekijät olivat pohjaveden pinta-ala ja metsälaikun ikä ja tärkeimmät epifyyttisammalten lajirunsauteen vaikuttavat tekijät olivat elävien puiden lajirunsaus, lehtipuiden pinta-ala ja metsälaikun ikä. Lahottajasienten lajirunsauteen vaikutti selkeästi eniten lahopuun määrä. Tulokset tukivat useita aikaisempia tutkimustuloksia, joissa on osoitettu, että vanhat metsät ja lahopuun määrä ovat avainasemassa metsien lajirunsauden turvaamisessa. Sekä korrelaatio ikimetsille tyypillisten putkilokasvien ja tutkittujen lajiryhmien välillä että paikallisten indikaattorilajien ja tutkittujen lajiryhmien välillä oli niin heikko, ettei niitä tämän tutkimuksen perusteella voida käyttää indikaattoriryhminä näiden lajiryhmien lajistolliselle runsaudelle tällä alueella. Yksittäisistä rakennepiirteistä lahopuun määrä korreloi kaikkein voimakkaimmin tutkimuslajien yhteenlasketun lajirunsauden kanssa.