Lapsen omaehtoinen leikki : lastentarhanopettajien ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien arvioimana
Abstract
Janatuinen, Päivi. LAPSEN OMAEHTOINEN LEIKKI – LASTENTARHANOPETTAJIEN JA VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJIEN ARVIOIMANA. Erityispedagogiikan pro gradu –tutkimus. Kevätlukukausi 2015. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lastentarhanopettajien ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien käsityksiä lapsen omaehtoisesta leikistä. Kiinnostuksen kohteina olivat omaehtoisessa leikissä opittavat taidot, leikkiin kannustavat tekijät, kasvattajan rooli ja sen eroavuus tavallisessa ja erityisryhmässä, sekä opettajien työhön suhtautuminen ja työssä jaksaminen. Lisäksi selvitettiin mm. koulutuksellisia tarpeita sekä leikin toteutumista omassa ryhmässä. Aihetta on tärkeä tutkia, jotta osattaisiin luoda paremmat edellytykset omaehtoisen leikin toteutumiselle päiväkodeissa. Lisäksi tarvitaan tietoa kasvattajan roolista omaehtoisen leikin mahdollistajana.
Määrällisen tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin verkkokyselyä. Informantteina olivat lastentarhanopettajat ja varhaiskasvatuksen erityisopettajat kahdelta eri paikkakunnalta. Aineisto analysoitiin SPSS- ohjelmalla.
Lapsi oppii ja harjoittelee leikissä monipuolisesti erilaisia taitoja. Aidosti läsnä oleva kasvattaja tarttuu hetkeen, järjestää aikaa leikille, kunnioittaa lasten omia leikki-ideoita sekä auttaa lasta pääsemään leikkiin mukaan. Aikuisen aktiivinen rooli leikissä korostuu mikäli lapsella on tuen tarpeita. Suurin osa opettajista pitää ammattiaan kutsumusammattina. Työssä jaksaminen on pääsääntöisesti hyvää, osa opettajista kokee työssään uupumista.
Omaehtoista leikkiä arvostetaan. Erilaiset saatavilla olevat materiaalit, leikkiaika ja kasvattajan pedagoginen ymmärrys leikistä luovat leikin perustan. Tukea tarvitseva lapsi oppii leikkitaitoja vuorovaikutuksessa, aikuisen hienovaraisella ohjauksella. Kollegiaalinen tuki on merkityksellinen.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2015
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201506032178Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish