Käsittelen pro gradu -tutkielmassani eksistentiaalisesti merkittävän esteettisen elämyksen syleilynkaltaisuutta aineistoni omaelämäkerrallisissa teksteissä. Pohdin kahden maailman tai vastaparin yhtäaikaista läsnäoloa ja toistaan kohti rientämistä hetkessä, jota koetaan esteettisesti. Erityisesti syvennyn elämän murtuneisuutta ja rosoisuutta vasten näyttäytyvään pyhän kokemukseen sekä kokijan ja koetun suhteeseen tässä polariteettien välisessä jännitteessä. Keskeisen ajatuksen löydän Simone Weililtä, joka kuvasi kauneuden olevan vastakohtien, kuten tuokion ja ikuisuuden, yhtymistä. Pyrin ymmärtämään tutkielmani omaelämäkerrallista ykseyden hetkeä emotionaalisen ja elämää hahmottavan syleilyn metaforan avulla. Syleilyn figuurista rakentuu vähitellen eräänlainen luonnos kauneuden kokemuksen hetkellisestä kodinomaisesta tilasta, jossa kuuluvuus ja turvan kokemus korostuvat. Tässä uneksivassa syleilyssä aika ja ikuisuus yhteenkietoutuvat, rajat hälvenevät ja maisema avautuu sisäisen ja u
lkoisen (minän ja maailman) yhteisen kehkeytymisen hehkussa. Tämänkaltaista kokemista Gaston Bachelard on kuvannut pyöreänä, sisältä käsin elettynä olemisena.
Pro gradu -tutkielmani on narratiivinen tutkimus, jossa omia kokemuksiani hyödyntäen eläydyn dialogiin aineiston ja teorian kanssa. Tekstien paljaus ei torju vaan pyytää mukaan, saa ottamaan haurauden riskin. Tutkielmani sisälle rakentuu moniääninen asumusuneksijoiden ja tien kulkijoiden yhteisö, jonka kanssa käyn dialogivalssiin, kuten menetelmällisen liikkeeni olen nimennyt. Tutkielmani kietoutuva ilmiö pakenee määrittelyjä. Keskeiseksi nouseekin kysymys, miten tarkastelemaani persoonallista ja monikerroksista kokemusta voi lähestyä. Kuljen Martti Lindqvistin lailla sumussa tunnustellen.
Tutkielmani ydinaineiston muodostavat Tito Collianderin, Martti Lindqvistin ja Henri J.M. Nouwenin omaelämäkerralliset tekstit sekä Tomas Tranströmerin lyriikka. Peilaan kokemuksellisia tekstejä työlleni tärkeään Ronald Hepburnin metafyysisen mielikuvituksen käsitteeseen, jonka Hepburn on kuvannut olevan näkemistä jonakin, tulkitsemista joksikin. Pohdin aihetta ensisijaisesti en niinkään käsitteellisen, vaan kuvallisen ajattelun kautta. Hahmottelen metafyysisen mielikuvituksen sävyttämää kokemusta Bachelardin hengessä erilaisten geometristen muotojen ja alkukuvien avulla. Tutkielmani ydinkolmion paino – helpotus – kohtaaminen löydän taiteilija Samuli Heimosen kuvaillessa työlleni merkityksellisen Uskoutuminen -maalauksensa sisäistä dynamiikkaa. Teos kuvaa leijonan ja ihmisen syleilyä muistuttavaa kohtaamista. Tämän ydinkolmion toteutumista aineistossani ja dialogissa tarkastelen.
...
