8-9-vuotiaiden lasten käsityksiä mainoksista
Abstract
Medialukutaito ja mainonnan lukutaito ovat kansalaistaitoja, joita jokainen nyky-
yhteiskunnassa tarvitsee. Koululla on tärkeä tehtävä tarjota kaikille lapsille
yhtäläiset mahdollisuudet kehittää näitä taitoja. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan
lasten käsityksiä mainoksista ja suhdetta niihin. Samalla hahmotellaan
suuntaa sille, millaista mediakasvatusta tarvittaisiin, jotta lapsista kasvaisi taitavia
ja kriittisiä mainosten lukijoita. Tutkimuksen kohdejoukkona on yksi 2.
luokan oppilasryhmä, yhteensä kaksikymmentä oppilasta. Aineisto koostuu
neljästä ryhmähaastattelusta ja kahdestakymmenestä lasten tuottamasta piirroksesta.
Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavan sisällönanalyysin tapaan.
Tutkimuksessa selvisi, että lapsilla on jo paljon tietoa mainoksista. Lapset
tiedostivat mainosten myyntitarkoituksen ja tunnistivat mainoksissa käytettäviä
suostuttelutapoja. Mainonnan tuotantoon liittyvien tekijöiden ymmärtäminen
oli lapsille vielä hankalaa. Lasten suhtautumistavat mainoksia kohtaan
osoittautuivat hyvin ristiriitaisiksi ja tilanteittain vaihteleviksi. Aikuisille suunnattuihin
mainoksiin suhtauduttiin kriittisemmin kuin lapsille suunnattuihin
mainoksiin, ja mainoksia tarkasteltiin pitkälti niissä mainostettavien tuotteiden
kautta. Lapset kertoivat jutelleensa mainoksista kavereidensa kanssa, ja osa lapsista
oli hyödyntänyt mainoksia leikeissään. Suurin osa lapsista oli myös joskus
ostanut tai pyytänyt vanhempaa ostamaan mainoksen perusteella.
Tutkimuksen tulokset vahvistavat näkemystä, jonka mukaan mediakasvatukseen
tulee liittää monipuolista mainosten käsittelyä: itse tekemistä, analysointia
ja keskustelua.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2015
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201506022142Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
This material has a restricted access due to copyright reasons. It can be read at the workstation at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials: https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities.