Kiusaaminen varhaiskasvatuksessa : kasvattajien käsityksiä ilmenemisestä ja puuttumisesta

Abstract
Koulukiusaamisen olemassaolo on tiedostettu jo pitkään ja lait velvoittavat opettajia puuttumaan siihen. Varhaiskasvatusikäisten kiusaamiseen on puolestaan kiinnitetty huomiota vasta viime aikoina, eikä mikään laki velvoita kasvattajia puuttumaan siihen. Kiusaaminen on kuitenkin jo varhaiskasvatuksessa merkittävä ongelma, johon tulee puuttua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin, että kiusaamista esiintyy jo varhaiskasvatuksessa ja korostaa kiusaamiseen puuttumisen tärkeyttä sekä kerätä kasvattajilta puuttumisen keinoja. Tutkimus toteutettiin KeskiSuomessa määrällis-laadullisella kyselylomakkeella, johon vastasivat päiväkotien kasvatustyöntekijät. Tutkimus osoittaa, että jokainen kasvattaja on havainnut kiusaamista päiväkodissa. Pienillä lapsilla kiusaamista tapahtuu yleensä tilanteissa, joissa aikuinen on passiivisemmin mukana ja useimmiten kiusaaminen on fyysistä. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös, että päiväkodin henkilökunnalla on paljon erilaisia keinoja puuttua lasten väliseen kiusaamiseen. Puuttumisen keinoissa kasvattajat korostavat varhaisen puuttumisen tärkeyttä.
Main Authors
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2015
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201505141857Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share