Ajatuksia koulutusviennistä – mahdollisuudet ja riskit vaakakupissa

Koulutusosaamisen viennistä tulee kehittää yksi Suomen tulevaisuuden tärkeimmistä vientituotteista. Näin kaavailtiin vuonna 2010 julkaistussa opetus- ja kulttuuriministeriön raportissa (OKM 2010). Suomessa ajatus koulutuksesta vientituotteena on suhteellisen tuore käsite ja kattaa laajan skaalan erilaisia koulutusosaamisen viennin muotoja. Monissa muissa maissa, etenkin Australiassa, Isossa-Britanniassa sekä Yhdysvalloissa, koulutuksella on tehty kauppaa yli rajojen jo vuosikymmeniä. Koulutuksen suurimmat vientimaat ovat luonnollisesti englanninkielisiä maita, joiden koulutusosaamisella on kysyntää yli rajojen, ja joissa tutkintomaksut ovat arkipäivää. Usein näissä maissa väestörakenteen muutokset ovat ajaneet korkeakoulut tilanteeseen, jossa kotimaiset opiskelijamäärät ovat laskemassa, mikä puolestaan on johtanut koulutussektorin ylikapasiteettiin. Tämän lisäksi julkisen rahoituksen osuus korkeakoulujen budjetista, mikäli sellaista on ollut, on ollut laskusuunnassa jo vuosikymmeniä. Rahoituskanavien muutos, globalisaatio ja kansainvälistymispaineet ovatkin toimineet kannustimina yliopistojen koulutusvientihankkeille, joiden kautta haetaan uusia mahdollisuuksia korkeakoulujen kasvulle ja kannattavuudelle. Vaikka korkeakoulutasolla koulutusvientiä harjoitetaan monin eri tavoin, kuten ulkomaisten opiskelijoiden rekrytoinnilla, 2000-luvun alun yksi huomattavimmista trendeistä oli tytärkampusten perustaminen ulkomaille.