Sauvakävelijä Iranista : tapaustutkimus iranilaisnaisen elämästä, maahanmuutosta ja liikkumisesta

”Sauvakävelijä Iranista” on tapaustutkimus naisesta, joka on muuttanut Iranista Suomeen vuonna 2013. Tutkielman päätavoite oli tarkastella ja ymmärtää naisen elämää hänen kotimaassaan ja Suomessa sekä sitä, miten liikkuminen on liittynyt siihen. Tutkimukselle asetettiin kolme tehtävää: 1) Millaista oli iranilaislähtöisen naisen elämä kotimaassa ja minkälaista se on Suomessa? 2) Miten liikkuminen liittyy naisen elämään ja millä tavalla muutto on vaikuttanut liikunnan harrastamiseen? 3) Miten liikkumista voitaisiin hyödyntää maahanmuuttajien kotoutumisprossissa entistä kokonaisvaltaisemmin? Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa käytettiin hermeneutiikkaan perustuvaa tieteenfilosofista lähestymistapaa. Tutkimusaineisto koostui kahdesta haastattelusta, tutkimuskohteen havainnoinnista sekä tutkimuspäiväkirjamuistiinpanoista. Haastatteluaineiston keruu toteutettiin tulkin avulla. Haastattelu- ja tutkimuspäiväkirjaaineisto teemoitettiin sanatarkan litteroinnin jälkeen, minkä perusteella tutkija teki valinnan työssä käytettävistä aihealueista. Teemoiksi valikoituivat naisen elämän ja liikkumisen peruselementit Iranissa ja Suomessa sekä naisen kotoutumisprosessi. Tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden nimet muutettiin anonymiteetin säilyttämiseksi. Aineisto osoitti naisen elämän Iranissa rakentuneen vahvasti työn ja vapaa-ajan harrastusten ympärille. Myös perheen ja sosiaalisen elämän erityisen tärkeä merkitys naiselle nousi esille aineistosta. Maahanmuuton jälkeinen kotoutuminen Suomessa sujui pääpiirteittäin hyvin. Naisen arki koostui pitkälti opiskelusta ja työskentelystä. Suomen kielen hän oppi nopeasti. Heti muuton jälkeen oli havaittavissa innostusta uuteen elämään, mikä kuitenkin vaihtui joidenkin kuukausien kuluttua nostalgian tunteisiin vanhaa elinympäristöä kohtaan. Ensimmäisten vaikeuksien jälkeen naisen kotoutuminen eteni hyvin ja elämä Suomessa tuntui mielekkäältä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Elämän uusiin elementteihin totuttelua Suomessa tukivat pidemmän aikaa maassa asunut aviomies sekä suomen kielen kurssi ja kotoutumiskoulutus. Myös taustat, joista nainen on lähtöisin, saattoivat helpottaa maahanmuuttoprosessia ja kotoutumista. Liikunnan harrastaminen Iranissa keskittyi yksityisen sektorin tarjoamiin mahdollisuuksiin ystävien ja perheenjäsenten kanssa. Suomessa naisen liikkuminen painottui vahvemmin omaehtoisuuteen, ennen kaikkea kävelyn merkitys osana arkea lisääntyi. Organisoituun liikuntatoimintaan nainen osallistui julkisen sektorin tarjoamien mahdollisuuksien kautta, minkä ulkopuolella liikunta tapahtui pääosin aviomiehen kanssa tai yksin. Tutkimuskohde tiedosti liikkumisen vaikutuksen ruumiilliselle ja henkiselle hyvinvoinnilleen. Naisen arkeen Iranissa ja Suomessa kuuluivat myös uskon harjoittaminen rukoilemalla ja rauhoittumalla. Työn avulla voitiin todeta lisäksi, että maahanmuuttajat ovat monimuotoinen ja -taustainen ryhmä ihmisiä. Tutkimusaineiston pohjalta lopussa esitettiin kehittämisehdotuksia siitä, miten fyysistä aktiivisuutta voidaan hyödyntää kokonaisvaltaisesti osana maahanmuuttajien kotouttamista. Esimerkkinä tästä toimi tutkimushenkilön joogaharrastus. Sen perusteella työssä esitettiin liikuntafilosofiaan perustuva ajatus liikunnan mahdollisuudesta lisätä maahanmuuttajien fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia uudessa elinympäristössä.