Inhimillisen ja ei-inhimillisen suhde Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen trilogiassa Routasisarukset

Abstract

Pro gradu -työssäni tutkin Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen kirjoittaman dystooppisen Routasisarukset-trilogian teoksia Routasisarukset (2011), Hiekkasotilaat (2012) ja Konejumalat (2013). Tutkimuksessani keskityn kuvaamaan ja analysoimaan trilogian esityksiä inhimillisestä ja ei-inhimillisestä sekä niiden välistä suhdetta. Tutkielmani teoreettisena taustana ovat ekokritiikin ja kriittisen posthumanismin teoretisoinnit, joiden yhteisiä piirteitä pyrin tutkimuksessani kartoittamaan ja soveltamaan. Lähiluvun avulla analysoin trilogian esityksiä ihmisyydestä, eri lajien välisistä suhteista sekä lopulta laajemmin sitä, millaisia merkityksiä inhimillinen ja ei-inhimillinen näiden kuvausten kautta saavat. Samalla tutkin trilogian esityksiä toisilleen vastakkaisiksi mielletyistä vastapareista ja kategorioista, kuten elollinen–eloton, orgaaninen–ei-orgaaninen, luonnollinen–luonnoton ja luonto–kulttuuri.

Trilogian esitykset ihmisyyden perustaviksi elementeiksi mielletyistä asioista, kuten lisääntymisestä, kuolemasta ja tietynlaisesta ihmisruumiista, horjuttavat luonnollisuuden ja luonnottomuuden rajaa. Trilogian esitykset eettisistä ongelmista kyseenalaistavat edelleen ihmislajin oletetun eettisyyden ja humaaniuden. Erilaisten materiaalien kohtaaminen hybridihahmoissa ja kone-eläimissä purkaa puolestaan orgaanisen ja ei-orgaanisen rajaa. Trilogian esitykset kritisoivat stabiilin ja ”puhtaan” ihmisyyden ajatusta sekä paljastavat humanistisen ruumiinkuvan ahtauden. Lajierot ylittävän viestinnän kuvaukset korostavat kommunikaation mahdollisuutta inhimillisten ja ei-inhimillisten olentojen välillä. Erityisesti koneen ja ihmisen suhde on trilogiassa niin läheinen, että voidaan puhua kumppanuuslajeista. Inhimillinen ja ei-inhimillinen kohtaavat ja sekoittuvat kaikissa näissä prosesseissa lähentyen toisiaan merkitystasolla. Tutkimukseni perusteella trilogian maailman voikin tulkita erilaisten luontoon ja kulttuuriin kuuluvien asioiden yhteenliittymiseksi, luontokulttuuriksi. Tässä luontokulttuurissa inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat dynaamisia ja alati toisiinsa sekoittuvia elementtejä, erilaisilla materiaaleilla ja kategorioilla leikittelyä.

Inhimillisen ja ei-inhimillisen esitykset kietoutuvat trilogiassa osaksi ekokritiikin, posthumanismin ja transhumanismin välistä neuvottelua. Samalla esitykset resonoivat vahvasti reaalimaailmassa tapahtuvien muutosten, kuten antroposentrismin kyseenalaistamisen kanssa. Tutkimukseni perusteella ekokritiikki ja posthumanismi ovat teoreettisina suuntauksina ja kysymyksenasetteluissaan lähellä toisiaan, ja niitä on mielekästä soveltaa yhdistellen kirjallisuudentutkimuksessa. Yhdessä ne voivat paljastaa (nyky)kirjallisuudesta uudenlaisia kriittisiä näkökulmia.