α2β1-integriinin ja stimuloidun epidermaalisen kasvutekijä-reseptorin reittien yhteydet

Integriinien ja kasvutekijäreseptorien kulku solussa yhdistyy monimutkaisen vuorovaikutusten verkoston kautta. Ympäristön olosuhteista riippuvaisesti integriinit ja kasvutekijäreseptorit kantavat pääasiallisen vastuun solun selviytymisestä, kasvusta, erilaistumisesta, vaeltamisesta ja lisääntymisestä. Integriinit kiinnittävät solut alustaansa ja kasvutekijäreseptorit voivat vastata liukoisten ligandien haasteisiin. α2β1-integriinit reagoivat ligandeihinsa, joita voivat olla matriksimolekyylit, virukset ja keinotekoisesti myös vasta-aineet. Integriinien klusterointi viruksella tai vasta-aineilla aiheuttaa integriinin internalisaation endosomeihin, kun taas sitoutuminen matriksimolekyyleihin saa aikaan integriinien kulkeutumisen fokaa-liadheesioihin. Epidermaalisen kasvutekijäreseptorin (EGFR) aktivaatio on riippuvaista kasvutekijäligan-din kiinnittymisestä reseptoriin. Integriinien klusteroituminen ja EGFR:n stimulaatio johtaa reseptorien internalisoitumiseen sekä aktivoituneeseen signaalivälitykseen, jonka täytyy olla tarkasti organisoitua sekä ajallisesti että paikallisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli testata α2β1-integriinin ja stimuloidun EGFR:n vuorovaikutuksia. Tutkimuksessa selvitettiin α2β1-integriinien klusteroinnin vaikutusta EGFR:n polkuun ja EGF-stimulaation merkitystä α2β1-integriinin polkuun. Lisäksi tutkittiin EGFR:n ja α2β1-integriinin internali-saatiopolkujen vuorovaikutuksia. Tutkimuksessa käytettiin immunoleimaamista, konfokaalimikroskopiaa, läpäisyelektronimikroskopiaa ja elävien solun kuvaamista laajakenttämikroskoopilla. Tulokset osoittivat, että integriinien klusterointi hidastaa EGFR:ien hajotusta, mutta EGF-stimulaatio ei vaikuta integriinien hajotukseen. Tutkimuksessa havaittiin solun pinnalla olevaa kolokalisaatiota α2β1-integriinin ja stimu-loimattoman EGFR:n välillä. Stimulaation ja internalisaation jälkeen kolokalisaatiota löydettiin kuitenkin vain vähän. Elävien solujen kuvaaminen osoitti enemmän kolokalisaatiota perustuen todennäköisesti kuvausten heikompaan resoluutioon. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös mahdollisia kolokalisaation virhe-tulkintoja laajakenttämikroskopiakuvausten analyyseissä. Tämän tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että integriinien klusterointi toimii negatiivisena säätelijänä EGFR:ien hajotukselle. Vaikka EGFR ja α2β1-integriinit kolokalisoituvat osittain solun pinnalla, internalisaation jälkeen reseptoreja sisältävät endosomit kulkivat samoja reittejä ilman merkittävää kolokalisaatiota. Huolimatta vähäisestä kolokalisaa-tiosta EGFR:n ja integriinin välillä sytoplasmisissa rakenteissa, integriinin internalisaatioreitillä on selkeä vaikutus EGFR-reitin toimintaan solussa. EGFR:n vähentynyt hajoaminen solussa mahdollisesti lisää EGFR:n signalointia solussa, pitää solua pitempään hengissä ja voi olla siten edullinen viruksen lisäänty-misen kannalta.