Musiikin sivuaineopinnot opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoiden kokemina
Abstract
Tutkimus käsittelee Jyväskylän yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia musiikin sivuaineopinnoista. Siinä kuvataan, millaisia valmiuksia opiskelijat kokevat saaneensa opinnoista ja miten opinnot tukevat asiantuntijuuden kehittymistä. Lisäksi kuvataan, millaisina opiskelijat kokevat omat taitonsa opintojen jälkeen. Tutkimuksen aineisto koostuu kuudesta luokanopettajaopiskelijan haastattelusta, jotka toteutettiin kevään 2014 aikana. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla aineistolähtöisesti ja teoriaohjaavasti. Opiskelijat kokivat saaneensamusiikin sivuaineesta monipuolisesti erilaisia musiikin opettamiseen, mutta he olisivat toivoneet saavansa enemmän musiikin pedagogisia valmiuksia. Opinnoissa keskustelevuus, käytäntöön soveltaminen ja opintojen kokonaisvaltaisuus tukevat asiantuntijuuden kehittymistä. Koulutus kehittääkin asiantuntijuutta monipuolisesti, niiltä osin kuin se on koulutuksessa kehitettävissä. Opiskelijat kokivat omat aineenhallinnalliset taitonsa riittäviksi tulevan työn kannalta. Osa kaipasi kuitenkin käytännön työkokemusta, jotta taidot varmentuvat, esimerkiksi pianonsoiton osalta. Pedagogiset taidot koettiin vaihtelevasti. Osa koki taidot riittäviksi, mutta osa oli epävarmempia omien taitojensa riittävyydestä. Kaikki haastateltavat kuitenkin toivoivat, että opinnot painottuisivat enemmän pedagogisten valmiuksien kehittämiseen. Opiskelijat näkibät pedagogiset valmiudet aineenhallintataitoja tärkeämpinä luokanopettajan työssä. Tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä laajasti, mutta tutkimus tarjoaa kehittämishedotuksia ja palautetta luokanopettajakoulutuksen musiikin opetuksen suunnittelijoille ja toteuttajille. Lisäksi sivuaineopiskelijoiden saama opetus vaikuttaa suuresti siihen, millaista musiikinopetusta kouluissa annetaan.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2014
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201411043173Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish