"Juttua on korjattu" : verkkojournalismin oikaisukäytännöt päivityksen tarpeessa

Abstract
Internetin painoarvo uutisoinnissa kasvaa ja sen myötä uutishuoneet ovat saaneet eteensä uusia ongelmia. Uutisella on potentiaali levitä minuuteissa ympäri maailman, ja yhtä tehokkaasti leviää virheellinen uutinen. Vaikka uutisia on luettu verkosta jo kaksi vuosikymmentä, verkkoa koskevat oikaisukäytännöt eivät kuitenkaan ole vakiintuneet. Tämän tutkimuksen tarkoitus on määritellä, mitkä ovat suomalaisten toimitusten oikaisukäytännöt verkossa ja miten ohjeistusta noudatetaan käytännössä? Tutkimus toteutettiin analysoimalla 70 virheellisen verkkojutun otanta, sekä haastattelemalla kahdeksaa suomalaisen tiedotusvälineen verkkotoiminnasta vastaavaa esimiestä. Tulokset osoittavat, että vaikka verkon oikaisukäytännöt näyttäisivät pikkuhiljaa vakiintuvan myös Suomessa, yhdenmukaiset verkko-oikaisumallit puuttuvat yhä. Oikaisukäytännöt vaihtelevat suuresti toimituksesta toiseen ja käytännössä verkko-oikaisujen muoto ja sisältö vaihtelevat myös toimitusten sisällä. Suuri osa tutkimuksessa tarkastelluista verkkojutuista – 26 verkkojuttua 70:stä – oli oikaistu vastoin Journalistin ohjeita. Toistuvia puutteita ovat verkkojuttujen oikaisu ilmoittamatta asiasta lukijalle, epämääräiset oikaisut ja linkityksen puuttuminen oikaisuartikkelin ja alkuperäisen välillä. Vakavia laiminlyöntejä, kuten verkkojuttujen poistoa verkkosivuilta, tapahtuu edelleen. Suomalaiset toimitukset eivät myöskään ilmoita oikaisukäytännöistään lukijoilleen, vaikka Journalistin ohjeet tätä edellyttävät. Tulokset osoittavat, että suomalaisen verkkojournalismin oikaisukäytännöt ovat päivityksen tarpeessa. Kuinka vakavasti toimittajat suhteutuvat virheellisen tiedon oikaisuun kertoo lopulta siitä miten vakavasti toimittajat suhtautuvat välittämänsä tiedon virheettömyyteen. Mikäli lukijat kokevat lukevansa toistuvasti virheellisiä uutisia – näkemättä virheiden oikaisuja – heidän nyt jo laskenut luottamuksensa toimittajiin jatkaa todennäköisesti laskuaan.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2014
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201410132979Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share