Alakoulun ohjausta kehittämässä : teoriaa ja käytäntöä

Abstract
Kehittämishankkeen eräänä tarkoituksena on antaa kokonaiskuva alakoulun oppilaanohjauksesta sekä osoittaa alakoulun ohjauksen tarpeellisuus. Ohjaus ja opettaminen eivät ole erillisiä, jokainen opettaja on samalla myös ohjaaja. Opetus on parhaimmillaan opiskelun ja oppimisen ohjaamista. Opettajan tehtäviin kuuluu myös kasvatus, oppilaan kasvun ja kehityksen tukeminen. Perusopetuslain mukaan oppijalla on oikeus saada opintojen ohjausta. Peruskoulun tavoitteena ovat jatko-opinnot ja paikka alati muuttuvassa työelämässä; jos jo alakoulussa on opintojen ohjausta, on yläkoulussa ja jatko-opinnoissa ohjaaminen ja opiskelu todennäköisesti helpompaa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti oppijaa ohjataan opiskelussa ja oppimisessa, kokonaisvaltaisessa kasvun ja kehityksen tukemisessa sekä elämänsuunnittelun- ja uravalinnan ohjauksessa myös alakoulussa. Jo alakoulussa on hyvä miettiä asioita kuten, millainen minä olen, mikä työ minua kiinnostaa, millaisia ammatteja on olemassa ja mikä ammatti sopisi minulle. Kehittämishankkeen toisena tarkoituksena on antaa esimerkki siitä, miten alakoulun oppilaanohjaus voidaan järjestää ohjaussuunnitelman muodossa. Alakoulun ohjausta ja ohjaussuunnitelmaa, sen kohdetta, tavoitteita, tehtävää ja sisältöä sekä ohjauksen toimijoiden työnjakoa perustellaan ohjausteorioilla, kuten Linda Gottfredsonin teorialla ammatillisesta suuntautumisesta ja kehityskulusta kompromissina ja sosiodynaamisella ohjauksella. Alakoulun ohjausta ja ohjaussuunnitelmaa perustellaan myös holistisella opiskelijakeskeisellä ohjausmallilla, tutkimuksilla, perusopetuksen oppilaanohjauksen hyvillä käytänteillä sekä perusopetuksen opetussuunnitelmilla. Kuvattu ohjaussuunnitelma ei ole valmis ohjaussuunnitelma, mutta toimii pohjana varsinaiselle, kaikkien ohjaustoiminnassa mukana olevien kanssa yhteistyönä työstettävälle suunnitelmalle. Alakoulun ohjaussuunnitelmassa kerrotaan hyvän ohjaussuunnitelman tunnusmerkit, kerrotaan ohjauksen kohde, tavoite ja tehtävät. Ohjauksen toimijat tehtävineen sekä heidän työnjakonsa ja vastuualueensa ohjauksessa, ohjauksen järjestäminen ja lukuvuosittainen aikataulutus sekä ohjauksen toiminnot sisältöineen ja menetelmineen kuvataan. Hyvässä ohjaussuunnitelmassa on kerrottu aina myös ohjauksen eettiset periaatteet.
Main Author
Format
Books Working paper
Published
2013
Series
Subjects
Publisher
Jyväskylän yliopisto, Opettajankoulutuslaitos
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201409092762Käytä tätä linkitykseen.
ISSN
1796-4717
Language
Finnish
Published in
Ohjauksen kehittämishankkeita ja käytänteitä
License
In CopyrightOpen Access

Share