Energiayhtiön sähköinen asiointi
Abstract
Energia-alalla on ryhdytty kehittämään sähköisiä asiointipalveluita. Sähköisten
palveluiden kehitys on useimmilla yhtiöillä vielä alkutekijöissään eikä aiheeseen
liittyvää tutkimusta ole juurikaan tehty. Näitä lähtökohtia silmälläpitäen
tällä tutkimuksella pyritään selvittämään eräitä sähköisten palveluiden kehittämisen
kannalta keskeisiä kysymyksiä. Kysymykset liittyvät kuluttajien halukkuuteen
käyttää sähköisiä palveluita ja voivatko sähköiset kanavat korvata
nykyisiä palvelumuotoja. Lisäksi vastaajilta kysyttiin mitä palveluita kuluttajat
haluavat käyttöönsä. Tutkielmassa käsitellään innovaation eli sähköisten asiointipalveluiden
leviämistä Rogersin innovaation diffuusioteorian näkökulmasta.
Vastauksia haetaan kvantitatiivisen eli määrällisen tutkimuksen avulla. Käytetty
tutkimusmenetelmä oli kyselytutkimus, joka julkaistiin pelkästään sähköisissä
kanavissa.
Empiirisen tutkimusmateriaalin perusteella voidaan todeta, että kuluttajat ovat
valmiita siirtymään sähköisten kanavien käyttöön asioinnissaan. Sähköisestä
mediasta voi vastaajien mukaan tulla pääasiallinen kommunikaation väline yhtiön
ja asiakkaiden välillä. Palveluiden tuottamisessa ei kuitenkaan tule unohtaa
puhelimen roolia sähköisten palveluiden tukena ongelmatilanteita kohdattaessa.
Vastaajat ovat myös valmiita vähentämään paperin määrää, varsinkin jos he
saavat vaihtoehtoisesti monipuolisempaa sähköistä palvelua. Eniten mielenkiintoa
herättivät erityisesti sähkönjakelun keskeytyksistä tiedottaminen sekä
omien asiakastietojen ylläpito.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2012
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201408282686Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish