Yksilöllisen kuntoutusohjelman vaikutukset lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden sääriluiden mineraalitiheyteen ja geometrisiin ominaisuuksiin

Kaatumistapaturmat lisääntyvät iän myötä ja ikääntyneillä lonkkamurtuma on usein seurausta kaatumisesta tai putoamisesta matalalta tasolta. Lonkkamurtuman seurauksina on havaittu lihas- ja luumassan sekä luuston mineraalitiheyden vähenemistä sekä luun geometristen ominaisuuksien heikentymistä. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää yksilöllisen kuntoutusintervention vaikutuksia lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden murtuneen ja terveen puolen sääriluun mineraalitiheyteen ja geometrisiin ominaisuuksiin. Tutkimus oli satunnaistettu ja kontrolloitu koe. Tutkittavat rekrytoitiin Keski-Suomen keskussairaalassa vuosien 2008−2010 aikana lonkkamurtuman vuoksi leikatuista potilaista. Tutkittavat olivat yli 60-vuotiaita, itsenäisesti liikkuvia ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella asuvia. Tutkimusjoukko (18 miestä ja 63 naista, n=81) satunnaistettiin interventio- (n=40) ja kontrolliryhmiin (n=41). Interventioryhmä harjoitteli kotona vuoden ajan yksilöllisen avokuntoutusohjelman mukaisesti, joka sisälsi voima-, tasapaino- ja venyttelyharjoituksia, toiminnallisia harjoituksia sekä liikuntaneuvontaa. Kontrolliryhmä noudatti vallitsevaa hoitokäytäntöä. Sääriluiden mineraalitiheys ja geometriset ominaisuudet mitattiin tutkimuksen alussa, 3kk, 6kk ja 12kk kohdalla perifeerisen kvantitatiivisen tietokonetomografian avulla. Sääriluut kuvattiin kahdelta tasolta; sääriluun keskikohdasta ja sen distaaliosasta. Lisäksi tutkittavilta mitattiin polven maksimaalinen ojennusvoima ja alaraajan voimantuottoteho sekä selvitettiin fyysisen aktiivisuuden taso ja apuvälineiden sekä luustoon vaikuttavan lääkityksen käyttö. Analyysimenetelminä käytettiin riippumattomien otosten t-testiä, Mann-Whitneyn U-testiä, χ2-riippumattomuustestiä, Wilcoxonin testiä sekä toistettujen mittausten varianssianalyysiä. Tutkimusjakson aikana todettiin murtuneen puolen sääriluun distaaliosan mineraalitiheyden heikentymistä ajan päävaikutuksesta (p=0,028) molemmissa tutkimusryhmissä. Ajan päävaikutus todettiin myös murtuneen puolen sääriluun keskikohdan kortikaalisen luun pinta-alassa (p=0,048) sekä taivutuslujuudessa (p=0,003) ominaisuuksien heikentyessä molemmissa tutkimusryhmissä. Terveellä puolella todettiin sääriluun keskikohdan mineraalitiheyden (p<0,001) ja taivutuslujuuden (p=0,020) heikentymistä ajan päävaikutuksesta molemmissa tutkimusryhmissä. Lonkkamurtuman seurauksena tapahtuu sekä murtuneen että terveen puolen sääriluun luusto-ominaisuuksien heikkenemistä sekä trabekulaarisessa että kortikaalisessa luussa. Vuoden kestoinen tehostettu ja yksilöllinen kuntoutusohjelma ei vaikuttanut luusto-ominaisuuksiin. Asiasanat: lonkkamurtuma, kuntoutus, ikääntyneet, mineraalitiheys, geometriset ominaisuudet