Pitkäaikaissairaiden ja ei-pitkäaikaissairaiden nuorten liikunnan harrastaminen ja koettu kunto

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 13- ja 15-vuotiaiden suomalaisten nuorten pitkäaikaissairaiden ja ei-pitkäaikaissairaiden liikunnan harrastamisen määrää. Lähemmässä tarkastelussa analysoitiin sitä, kuinka paljon pitkäaikaissairaat ja ei-pitkäaikaissairaat pojat ja tytöt harrastivat liikuntaa ja vertailtiin myös 7- ja 9-luokkalaisten pitkäaikaissairaiden ja ei-pitkäaikaissairaiden liikunnan harrastamista. Tarkastelun kohteena oli lisäksi heidän harrastamiaan lajeja, koetun kunnon yhteyttä liikunnan harrastamisen määrään ja pitkäaikaissairauksien tuottamien vaikeuksien yhteyttä liikunnan harrastamisen määrään. Tässä tutkimuksessa mukana olleet nuoret olivat yleisopetuksessa. Tutkimuksessa tarkasteltavat kysymykset ovat WHO-Koululaistutkimuksesta 2010. Aineistossa käytettiin ristiintaulukointia eri ryhmiä vertailtaessa ja niiden eroja tarkasteltiin khiin neliö -testillä. Tässä tutkimuksessa pitkäaikaissairaiden ja ei-pitkäaikaissairaiden nuorten liikunnan harrastaminen oli samalla tasolla. Suositukseen nähden liikunnan harrastaminen oli vähäistä. Esimerkiksi vähintään neljä kertaa viikossa liikkuvia pitkäaikaissairaita nuoria oli hieman yli joka neljäs kymmenestä. Pojat olivat hieman fyysisesti aktiivisempia kuin tytöt. Liikunnan harrastamisen määrä väheni siirryttäessä 7-luokalta 9-luokalle. Pitkäaikaissairaat ja ei-pitkäaikaissairaat nuoret harrastavat suurinpiirtein samoja lajeja, tyttöjen ja poikien välillä eroja oli hieman. Liikunnan harrastaminen oli yhteydessä koettuun kuntoon siten, että mitä enemmän liikunnan harrastamista oli, sitä paremmaksi kunto koettiin. Pitkäaikaissairauksien tuottamilla vaikeuksilla ei ollut vaikutusta liikunnan harrastamisen määrään. Tämän tutkimuksen tulokset olivat hyvin samansuuntaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa, etenkin pitkäaikaissairaiden ja ei-pitkäaikaissairaiden liikunnan harrastamista tarkasteltaessa. Liikunnan harrastamisen määrä oli liian vähäinen sekä pitkäaikaissairailla että ei-pitkäaikaissairailla nuorilla ja liikunnan harrastamisen mahdollisuuksia on pyrittävä lisäämän. Jo yläkoulun aikana tapahtuu liikunnan harrastamisen vähenemistä, ja tähän täytyisi tulevaisuudessa kiinnittää enemmänkin huomiota. Vaikka pitkäaikaissairauksien tuottamilla vaikeuksilla ei näyttäisi olevan vaikutusta liikunnan harrastamisen määrään, täytyy ne kuitenkin ottaa huomioon yksilöllisesti ja pyrkiä löytämään itselle sopiva laji, jossa näitä vaikeuksia esiintyisi mahdollisimman vähän.