Lasten ja nuorten maksimaalisen aerobisen kunnon määritys submaksimaalisin menetelmin

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, voidaanko lasten- ja nuorten maksimaalista aerobista kuntoa määrittää ei-maksimaalisen suorituksen perusteella ja pystytäänkö maksimaalisen aerobisen kunnon määrittämiseksi luomaan yleisiä ennusteyhtälöjä vai ovatko ennusteet mahdollisia vain yksilökohtaisilla parametreilla. Tutkimukseen osallistui 84 vapaaehtoista 5-9 luokkalaista tyttöä ja poikaa, joista 64 (ikä 13.1 ± 1.6 v.) suoritti molemmat testit hyväksytysti läpi ja heidän tuloksensa ovat mukana lopputuloksissa. Maksimaalisen aerobisen kunnon (VO2max) määrittämiseksi suoritettiin referenssiksi 12 minuutin Cooperin juoksutesti. Noin viikon kuluttua Cooperin testistä tutkittavat suorittivat lisääntyväkuormitteisen kävely (604 m), hölkkä (1208 m) ja juoksu (604 m) protokollan (submaksimaalinen testi), jonka avulla Cooperin testitulosta pyrittiin jälkikäteen mallintamaan. Testeistä mitatut muuttujat olivat syke, juoksunopeus ja juoksuaika. Sykettä ja nopeutta mitattiin jatkuvana. Tutkittavilta mitattiin muutama päivä ennen Cooperin testiä myös pituus ja paino. Pituutta ja painoa käytettiin hyväksi tulosten analysoinnissa. Tutkimuksen päätulokset ovat 1) yksilökohtaisia ennustemalleja voidaan luoda, joilla päästään samankaltaisiin tarkkuuksiin kuin yleisillä malleilla, 2) maksimaalista aerobista kuntoa voidaan määrittää ei maksimaalisilla menetelmillä ja 3) yleisiä tilastollisia ennustemalleja, jotka sopivat kaikille on mahdollista määrittää mutta ne voivat olla aineistoriippuvaisia. Yksilöllisiä ennustemalleja luotiin kaksi. Exponentiaalinen malli ja lineaarinen malli. Exponentiaalisen mallin R2 (selitysaste) Cooperin tuloksesta oli 87% ja lineaarisen mallin R2 oli 63%. Tilastollisia malleja luotiin kaksi. Regressiomallissa I R2 oli parhaimmillaan 86% ja regressiomallissa II 87%. Vastaavat korrelaatiot ennusteen ja Cooperin tuloksen välillä olivat 0.93*** (exponentiaalinen malli), 0.80*** (lineaarinen malli), 0.92*** (regressiomalli I) ja 0.92*** (regressiomalli II) (***p=0.000). Vertailtaessa eri ennustemalleilla määritetyn Cooperin tuloksen ja juostun Cooperin tuloksen välisellä virheellä ei havaittu tilastollisesti systemaattista ali- tai yliarviointia, huono- tai hyväkuntoisten tutkittavien välillä. Ei-maksimaalisten kuntotestien edut verrattuna maksimaalisiin testeihin ovat: motivaation merkitys vähenee, vauhdinjaon merkitys vähenee ja huonokuntoisten on helpompi suorittaa ei-maksimaalinen kuntotesti. Koska ennustetarkkuus on kohtuullien hyvä, tulisi ei-maksimaalisten kuntotestien käyttöä lisätä ryhmillä, jossa henkilöiden kuntotasot ovat etukäteen arvioiden hyvin erisuuruisia.