Opintojen läpäisyn ennustettavuus ammatillisessa oppilaitoksessa : motivaation yhteys opintomenestykseen

Abstract
Määttä, Tommi: OPINTOJEN LÄPÄISYN ENNUSTETTAVUUS AMMATILLISESSA OPPILAITOKSESSA - MOTIVAATION YHTEYS OPINTOMENESTYKSEEN Erityispedagogiikan pro gradu. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitos, 2014. 56 sivua. Julkaisematon. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää ammatillisten opintojen läpäisyä (valmistuminen, eroaminen, opintojen pitkittyminen) ennustavia tekijöitä opintojen aloitusvaiheessa mitattujen tietojen kautta tarkasteltuna. Opintomenestyksen yhteyttä mitattiin oppilaan ajattelu- ja tulkintastrategioihin, itseohjautuvuuteen, erityisopetustaustaan ja edellisen kevään koulupoissaoloihin, huomioiden oppilaan sukupuoli, ikä ja perhetausta. Tutkimuksen tavoitteena oli saada uutta suomalaista tietoa ammattiopisto-opiskelijoiden itseohjautuvuudesta ja suoritusstrategioista. Tutkimus on osa vuosina 2009–2012 Niilo Mäki Instituutin hallinnoimaa Motivoimaa–hanketta. Tutkimukseen osallistui 1355 syksyllä 2009 opintonsa aloittanutta opiskelijaa. Vastanneista 708 oli naisia (52 %) ja 647 miehiä (48 %). Iältään he olivat 15–48 -vuotiaita (ka = 17,09; kh = 2,47). Tutkimusmenetelmänä käytettiin oppilaan sähköisesti tietokoneella täyttämää kyselylomaketta. Aineisto analysoitiin määrällisin menetelmin käyttäen kuvailevia, vertailevia ja riippuvuussuhteita mittaavia analyysejä. Tutkimus osoitti, että opinnoista valmistumisen, eroamisen ja pitkittymisen taustalla oli useita eri tekijöitä. Tulokset osoittivat, että opiskelijan ikä, äidin peruskoulutus, yläkoulussa saatu opetuksen tuki, edellisen kevätlukukauden koulupoissaolot, sisäisen motivaation taso ja myönteisten suoritusstrategioiden hyödyntäminen opiskelussa olivat yhteydessä opintojen läpäisyyn. Sukupuolten välinen ero näkyi tyttöjen 1. lukuvuotena poikia korkeampana eroamisena ja poikien opintojen pitkittymisenä. Yläkoulussa tilapäisen tuen piirissä olleet oppilaat erosivat ja pitkittivät opintojaan muita enemmän. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että yläkoulussa tulisi huomioida ja kehittää tukitoimia riskiryhmään kuuluville opiskelijoille; epäsäännöllisesti erityistä tukea saaville ja runsaasti koulusta poissaoleville nuorille. Opetuksessa tulisi huomioida oppilaiden itseohjautuvuuden ja myönteisten suoritusstrategioiden kehittäminen koko peruskoulun ajan.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2014
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201406041931Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share