Lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi alppihiihdossa

Abstract

Johdanto. Alppihiihto on tekninen laji, joka asettaa erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä vaatimuksia keholle. Alppihiihdon eri kilpalajeissa (pujottelu, suurpujottelu, super-G, syöksy) vaadittavat välineistöt sekä suoritustekniikka vaihtelevat hieman toisistaan, minkä takia kaikkia lajeja laskevan alppihiihtäjän on harjoiteltava monipuolisesti (Schaller 1984). Tämän työn tarkoitus on selvittää pujottelun ja suurpujottelun lajianalyysiä ja rakentaa valmennuksen ohjelmointia nuorelle alppihiihtäjälle. Biomekaniikka ja tekniikka. Itse laskusuoritus perustuu suunnan ja vauhdin vaihteluun, jossa kehoon kohdistuu paljon kuormitusta. Laskussa syntyy erilaisia voimia sisäisesti eli lihastyöstä sekä ulkoisesti kuten painovoimasta. Miten hyvin käännös onnistuu, riippuu pitkälti suksen ja lumenpinnan vuorovaikutuksesta, jossa on saatava suksi leikkaamaan riittävästi ja parhaalla mahdollisella laskulinjalla. Nykyaikainen laskutekniikka perustuu niin sanottuun carving-käännökseen, jota suoritetaan suhteellisen leveällä laskuasennolla. Carving-käännöksessä keskeistä on, että paino on ulkosuksella ja että laskijan lantio työntyy porttia kohti. Taitava laskija on kyettävä tekemään nopeita ja järkeviä ratkaisuja radalla, mahdollisemman onnistuneen laskun saavuttamiseksi. (Le Master 2010) Voimantuotto. Isosta lihasmassasta, varsinkin ala- ja keskivartalossa, on todettu olevan hyötyä alppihiihdossa. Alavartalovoima on erityisen tärkeää suorituksen kannalta, minkä tärkeys korostuu varsinkin kovissa vauhdeissa. Räjähtävä voima ala- ja keskivartalolihaksissa on keskeisessä asemassa laskussa, jotta pääsisi nopeasti käännöksestä toiseen. (Schaller 1984, Andersen & Montgomery 1988.) Raskas voimaharjoittelu ja nopeusvoimaharjoittelu ovat tärkeä osa alppihiihtäjän fyysistä harjoittelua (Bosco ym. 1994). Huippualppihiihtäjien tavoitteelliset jalkakyykkytulokset ovat naisilla 106 - 120 kg ja miehillä 168 - 190 kg. (Talkkari 2000, Norges Skiforbund Olympiatoppen 2011.) Energiantuotto. Alppihiihtosuoritukset kestävät 45 sekunnista noin kahteen minuuttiin riippuen lajista ja siten energiantuoton vaatimukset vaihtelevat jonkin verran eri lajeissa (Neumayr ym. 2003). Pujottelussa ja suurpujottelussa kehon energiantuotto toimii ensisijaisesti anaerobisella glykolyysillä, josta osoituksena ovat melko korkeat laktaattitasot (9-13 mmol/l) kilpailusuorituksen jälkeen. Myös aerobisella energiantuotolla on iso rooli ja pieni osa energiasta tuotetaan fosfokreatiinista (Bompa & Haff 2009). Aerobinen kestävyys on tärkeä osa laskettelijan peruskuntoa ja tukee muita laskussa tarvittavia fyysisiä sekä motorisia ominaisuuksia (Schaller 1984). Huippualppihiihtäjien keskimääräinen hapenottokyky (VO2max) on naisilla 56 ml/kg/min ja miehillä 60 ml/kg/min (Neumayr ym. 2003). Valmennuksen ohjelmointi. Junioreita valmentaessa on muistettava, että lapset eivät ole pieniä aikuisia ja että he kasvavat ja kehittyvät omassa tahdissaan. Eroja löytyy sekä junioreiden välillä että sukupuolten välillä. (Armstrong 2007.) Harjoittelu pitää nuoressa iässä olla monipuolista luodakseen hyvän taidon/tekniikan, hyvän fyysisen kuntopohjan ja motivaation. Siten yhteen lajiin erikoistuminen ei saisi tapahtua liian aikaisin (Bompa & Haff 2009). Junioreiden fyysisten ominaisuuksien kehittämisessä on otettava huomioon niin sanotut herkkyyskaudet, joissa lapsilla on erityisen hyvät edellytykset kehittää tiettyä ominaisuutta tietyssä iässä (Skisport Finland 2013).