Vuoristovaelluksen vaikutus autonomisen hermoston toimintaan : adaptaation etenemisen seuranta sykevälivaihtelumuuttujien ja satelliittipaikannuksen avulla

Vuoristoympäristö on ihmisen fysiologialle yksi epäsuosiollisimmista olosuhteista maapallolla. Vuoristo-olosuhteiden fysikaaliset ominaispiirteet, hypobaarinen hypoksia sekä kylmä ilmasto, asettavat monenlaisia vaatimuksia ihmisen elimistön toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Akuutti vuoristotauti ilmenee henkilöillä, joilla vuoristoon sopeutuminen ja kompensoivat toimet eivät ole edistyneet onnistuneesti. Hoitamattomana tila voi edetä hengenvaaralliseen aivo- tai keuhkoödeemaan. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on raportoitu lupaavia tuloksia yksilöiden välisistä keskushermoston sopeutumismallieroista vuoristotaudin diagnosoinnissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää löytyykö ortostaattisen kokeen vasteilla yhteyttä akuutin vuoristotaudin oireiluun, sekä tutkia miten korkeusaltistus (4810m) vaikuttaa autonomisen hermoston parasympaattiseen ja sympaattiseen ohjaukseen. Lisäksi tavoitteena oli arvioida GPS-teknologian soveltuvuutta nopeuden mittaamiseen vuoristoalueilla. Tutkimukseen osallistui 13 vapaaehtoista koehenkilöä, mutta lopulliseen otantaan hyväksyttiin vain 10 henkilön (6 miestä ja 4 naista) tulokset puuttuvien tietojen sekä huonolaatuisen datan vuoksi. Suomen kontrollimittaukset suoritettiin Jyväskylässä (70m) ja toiset perustason mittaukset tehtiin Ranskassa Chamonix’ssa (1052m). Muut mittauspisteet olivat Tête Roussen erämaja (3167m) sekä leiripaikka Mt. Taculilla (4187m). Koehenkilöiden sykevälivaihtelua (SVV) mitattiin ortostaattisen kokeen aikana sekä yöaikaan Polarin syketallennuslaitteistolla (Polar RS800sd; Polar Electro, Kempele, Suomi), joka sisälsi myös nopeuden mittaamiseksi käytetyn GPS-sovelluksen. SVV:n taajuussisällöstä eroteltiin parasympaattista aktivaatiota vastaava korkean taajuuden kaista (HF: 0,15-0,4 Hz) sekä sympaattista hermostoa kuvaava matalan taajuuden alue (LF: 0,04-0,15 Hz). Näiden kahden välistä suhdetta (LF/HF) käytettiin keskushermoston sisäisten voimasuhteiden indikaattorina. Muita tutkimukseen sisällytettyjä muuttujia olivat RMSSD, pNN50, SD2, AI, BI, Max/Min, O2-saturaatio, verenpaine, hemoglobiini (hb) ja max VO2. Akuutin vuoristotaudin diagnosoinnissa käytettiin Lake Louise (LL) –arviointijärjestelmää. Yhdelläkään koehenkilöistä ei voitu virallisesti todeta akuuttia vuoristotautia voimak-kaan päänsäryn puutteen takia. Kaikilla naiskoehenkilöillä LL-pisteet ylittivät kuitenkin kolmen pisteen diagnosointirajan. Tutkimuksen tärkeimpänä tuloksena havaittiin syke-välivaihtelun kokonaistehon romahdus. Sekä parasympaattinen että sympaattinen ohjaus laskivat merkitsevästi (p<0.005, p<0.05) ja siirtymä sympatikuksen suhteellisesti do-minoivalle vaikutukselle oli selkeästi havaittavissa (LF/HF-suhteen nousu). Leposyke nousi korkeuden myötä merkitsevästi (p< 0.05), veren O2-saturaatiotaso laski ja hb nousi korkeuden nousun myötä (p< 0.05). GPS:n käyttö vuoristo-olosuhteissa oli lupaa-vaa, vaikkakin data sisälsi paljon mm. lumen heijastuksesta ja alailmakehän vesihöyrys-tä johtuvaa mittavirhettä. Lisäksi käytössä ollut sovellus aiheutti rajoituksia tallennus-kapasiteettinsa pienuuden (16h) vuoksi datan purkuaikataululle kenttäolosuhteissa.