Eron jälkeinen isyys ja vanhemmuuden tukeminen isien kertomuksissa

Abstract

Parikka, Tuija. Eron jälkeinen isyys ja vanhemmuuden tukeminen isien kertomuksissa. Kasvatustieteen ja sosiaalityön pro gradu -tutkielma. Kasvatustieteiden ja yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän yliopisto. Ohjaajat: Marjo Kuronen ja Satu Perälä-Littunen. Kevät 2014. 110 sivua + 4 liitettä.

Tutkimuksessa selvitetään, millaisena eron jälkeinen isyys ja vanhemmuuden tukeminen näyttäytyvät isien kertomuksissa. Isien näkökulman tarkasteleminen on tärkeää siksi, että heidän kokemuksensa ovat jääneet vähäiselle huomiolle aikaisemmissa eroon liittyvissä tutkimuksissa. Lisäksi isien vanhemmuuden tuen tarpeita ei ole selvitetty aikaisemmissa tutkimuksissa.

Tutkimus on luonteeltaan narratiivinen, mikä näkyy niin aineiston keruutavassa kuin aineiston analyysissä. Aineisto koostuu kymmenelle eronneelle isälle tehdystä kerronnallisesta teemahaastattelusta, joista on narratiivisen analyysin avulla muodostettu kronologisesti eteneviä tarinoita. Kaikkiaan tarinoita tuli yksitoista, sillä yhdellä isällä oli kerrottavanaan kaksi tarinaa. Vanhemmuuden tukemista tutkimuksessa tarkasteltiin sisällönanalyysin kautta.

Tarinoita tarkasteltiin muutos–pysyvyys ja aktiivinen–passiivinen toimijuus -vastaparien kautta. Tarkastelu osoitti isyyden pysyneen suurimmassa osassa tarinoista samankaltaisena erosta huolimatta. Vastaparien kautta muodostui neljä tarinatyyppiä: isyyden puolustustarinat, uuteen elämään ja isyyteen sopeutumistarinat, kasvatuksellisen itsetunnon nousutarinat sekä erilaisen isyyden rakennustarinat. Tarinoissa esiin tulleita tuen tarpeita olivat puolestaan elämän jatkumiseen ja yksin pärjäämiseen, eron käsittelyyn, lapsen hoitoon ja kasvatukseen sekä yhteistyövanhemmuuteen saatu ja kaivattu tuki. Isät kokivat saaneensa tai tarvinneensa kaikkia sosiaalisen tuen muotoja niin informaaleilta kuin formaaleilta tahoilta. Poikkeuksena tähän oli arviointituki, jota kaivattiin vain viranomaisilta. Lisäksi siinä, millaista tukea keneltäkin odotettiin, oli hieman eroja.

Tutkimuksen perusteella voi todeta, että eron jälkeinen isyys muodostuu isän oman toimijuuden lisäksi suhteessa lapsen äitiin, mikä omalta osaltaan määrittää eron jälkeisiä isyyskertomuksia. Lisäksi isyys linkittyy yksilöön ja hänen hyvinvointiinsa. Isyyden eri puolien toteutuminen parhaalla mahdollisella tavalla eron jälkeen näyttää edellyttävän sekä isän henkilökohtaista hyvinvointia että sujuvaa yhteistyövanhemmuutta. Nämä kaksi asiaa tulisi huomioida eron jälkeisen isyyden tukemisessa, jossa niin formaaleilla kuin informaaleilla tahoilla on oma roolinsa.

Avainsanat: ero, isyys, vanhemmuuden tukeminen, yhteishuoltajuus, narratiivisuus