Rehtori kelpoisten luokanopettajien arviointia koulutuksesta suhteessa työelämään

Abstract
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Jyväskylän Rehtori-instituutin Opetustoimen hallinnon ja johtamisen perusopinnot käyneiden luokanopettajien arviointia koulutuksesta suhteessa työelämään. Tarkastelen tutkimuksessani koulutuskokonaisuuden koettua vaikuttavuutta, käsitystä rehtorin työstä sekä näkemystä kouluyhteisöstä. Tutkimusaihe on tärkeä sillä alati muuttuvan maailman ja suomalaisen yhteiskunnan keskellä uudenlaisten johtamistaitojen merkitys korostuu. Koulun merkitys osana yhteiskuntaa on oleellinen. Tämän vuoksi kiinnostuin selvittämään, miten rehtorinkoulutus koetaan, kuinka se käytännössä edesauttaa työelämässä, miten rehtorin työ käsitetään ja miten kouluyhteisö nähdään. Tutkimus on laadullinen ja aineistolähtöinen. Se toteutettiin kahdeksalle luokanopettaja ja rehtori kelpoiselle, joiden keskinäinen tämän hetkinen työtoimenkuva oli kirjava. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua, ja aineiston sisällönanalyysimenetelmänä sen pelkistämistä ja ryhmittelyä. Tutkimuksessa havaittiin työelämävuosien hyödyllisyys opiskelussa. Koulutuksen merkittävimpinä oppimiskokemuksina pidettiin vertaisilta ja mentorirehtorilta oppimista, rehtori-identiteetin vahvistumista sekä työkalujen saamista lakisäädöksiin. Kehitettävää opintoihin kaivattiin käytännöllisyyden lisäämisessä, vierailevien puhujien valikoinnissa sekä koulutuksen ja työelämän yhteensovittamisen huomioinnissa. Koulutuksen tuoma rehtori kelpoisuus lisäsi työmahdollisuuksia. Rehtorinkoulutuksen käyminen näkyi työelämässä kehittyneinä alais- ja esimiestaitoina sekä kokonaisuuksien näkemisenä. Johtajuuden ymmärrys näkyi erilaisien johtamisroolien hahmottamisena. Kouluyhteisön tarkastelussa näkyi sekä rehtorin ja opettajien toimenkuvien että koulu- ja yritysmaailman vertailua. Toimivan työyhteisön edellytyksinä nähtiin vuorovaikutus, yhteistyö, oman paikan löytäminen ja työssä viihtyminen. Ajatuksina koulusta kuvailtiin hyvää nykypäivän koulua, kehittyvää koulua sekä visioitiin hyvää tulevaisuuden koulua.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2014
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201403061324Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share