Ylen tv-uutisten luoma kuva Suomen vaatimista Kreikka-vakuuksista vuonna 2011

Abstract
Tutkimuksessa selvitettiin sitä, millaisen kuvan Ylen pääuutislähetys on muokannut Suomen vaatimista Kreikka-vakuuksista. Tämän lisäksi tarkastelun kohteena oli se, kuinka ymmärrettävästi Yle uutisoi vakuuskysymyksestä. Työn tavoitteena oli myös tutkia sanan ja liikkuvan kuvan yhteistyötä. Aineistoksi valittiin Ylen pääuutislähetysten vakuusaiheiset uutisjutut noin puolen vuoden ajalta. Materiaali on vuoden 2011 toukokuusta lokakuuhun. Uutislähetykset löytyivät KAVAsta (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto), jonka yksi katselu- ja kuuntelupisteistä on Jyväskylän yliopiston kirjastossa. Valitut uutiset litteroitiin taulukoihin, joissa sana ja kuva kulkevat rinnakkain. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kehysanalyysia. Tutkimuksen mukaan Yle loi vakuuksista paikoin sekavan kuvan. Yle piti poliittisesti merkittävää aihetta esillä, vaikka varsinaista aihetta uutisoinnille ei olisi aina ollut. Uutisissa reagoitiin vakuuskäänteisiin nopeasti. Aiheen ymmärrettävyyttä edistettiin toimivilla jutturakenteilla. Yle uutisoi aiheesta pääosin objektiivisesti. Uutisjuttujen kuvitus ja teksti tukivat toisiaan. Vakuusuutisissa rakennettiin uudenlaista kuvaa perinteisesti mallioppilaana tunnetusta Suomesta. Nyt maa näytettiin Brysselissä ensin herrana, sittemmin häirikkönä.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2014
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201402201260Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In Copyright
This material has a restricted access due to copyright reasons. It can be read at the workstation at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials: https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities.

Share