Liikunnanopettajakoulutuksen kehittämisen haasteet : lajiosaamisesta liikunnalliseen elämäntapaan ja kasvatusajatteluun

Suvi-Marja Harmanen (2014). Liikunnanopettajakoulutuksen kehittämisen haasteet: La-jiosaamisesta liikunnalliseen elämäntapaan ja kasvatusajatteluun. Pro gradu -tutkielma. Opettajankoulutuslaitos, kasvatustiede ja liikuntakasvatuksen laitos, liikuntapedagogiikka. Jyväskylän yliopisto, 110 s. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia kokemuksia liikunnanopettajakoulutuksesta ja selvittää, mikä ohjaa koulutusta toimimaan tietyllä tavalla. Tutkimus toteutettiin hermeneuttis-fenomenologiseen ajatteluun perustuvana haastattelututkimuksena. Haastateltavina oli kuusi henkilöä, joista kaksi oli liikuntakasvatuksen opiskelijoita, kaksi laitoksen lehtoria, yksi koulutuksen keskeyttänyt ja yksi työelämässä oleva liikunnanopettaja. Aineisto kerättiin huhti- toukokuussa 2012 ja tammikuun 2013 aikana ja se analysoitiin aineistolähtöisesti. Tulkinnassa pyrittiin löytämään koulutusyhteisössä vallitsevia tiedostettuja ja tiedostamattomia syitä, jotka selittävät haastateltujen kokemuksia koulutuksesta. Tulkinnan palasista pyrittiin muo-dostamaan kokonaiskuvaa liikunnanopettajakoulutusta ohjaavista tekijöistä. Näkemys syveni useiden eri kasvatusta, koulutusta, opetusta ja niiden kulttuureja käsittelevien teorioiden avulla. Tutkimuksessa liikunnanopettajakoulutus käsitetään yhtenä akateemisena heimona, jolla on omat arvonsa, toimintatapansa ja koulutuskäytännöt, joita koulutusyhteisö välittää koulutus-sukupolvelta toiselle. Liikunnanopettajan opinnoista oli vastakkaisia kokemuksia. Toisaalta koulutusta arvostettiin ja nautittiin yhteisöllisyydestä ja siitä, että opiskelijana sai liikkua itse. Toisaalta koulutuksessa ei koettu opittavan riittävästi ihmissuhdetaitoja eikä miten ihminen oppii liikunnallisen elämäntavan, joka on liikunnanopetuksen tavoite. Koulutuksen kuvattiin myös passivoivan omaa ajattelua ja koulutuksen kehittäminen koettiin hankalana. Haastateltujen kokemukset paljastivat koulutuksen heikosti tiedostettua ja tiedostamatonta logiikkaa. Nykyistä koulutustapaa näyttivät selittävän taustalla olevat koulutusrakenteissa ja opiskelu- ja opetuskulttuurissa vallitsevat piilevät käsitykset. Koulutus näyttää perustuvan korjaavaan projektiin, joka ilmenee uskomuksena, että opettaja voi motivoida oppilaan liikunnalliseksi. Tämä ilmenee myös oppipoika-mestarikoulutuksena, jossa lehtorit pyrkivät siirtämään opiskelijoille taidot sen sijaan, että heitä haastettaisiin ajattelemaan itse. Lehtorit ovat oman alansa asiantuntijoita, joiden toimintaa ohjaa tavoite sallia kunkin yksityisyys. Koulutuksen kehittämistä hidastavat yksityisyyden lisäksi myyttiset uskomukset, joiden mukaan ihmissuhdetaitoja koskevat kysymykset opitaan itsenäisesti ja työelämässä ja että koulutus on jo riittävän hyvä. Koulutusyhteisössä, erityisesti opiskelijoiden keskuudessa, suojaudutaan koulutuksen herättämiltä ristiriitaisilta tunteilta korostamalla hyvää yhteishenkeä eli liikunnan henkeä. Tutkimus osoitti, että suurimmat kehitystarpeet koulutuksessa koskevat muiden liikunnanopetuksen tavoitteiden kuin taitojen oppimista. Jotta opettajat olisivat valmiimpia kohtaamaan koulutodellisuuden, tulisi koulutuksen koskea enemmän myös kasvatuskysymyksiä. Tällöin myös tavoite liikunnalliseen elämäntapaan ohjaamisesta voisi toteutua.