Johdon tunneälyosaaminen ja sen kehittäminen coachingin keinoin

Abstract
Tutkimus tarkastelee johdon tunneälyosaamisen kehittämistä johdon coachingin keinoin. Tutkimustehtävänä on etsiä vastauksia siihen, miten johdon coachit pyrkivät arvioimaan ja kehittämään johdon tunneälyn kahdeksaa avainosaamista osana valmennustyötään. Tarkasteltavat avainosaamiset ovat hyvä itsetuntemus, itsekontrolli, läpinäkyvyys, empaattisuus, kannustavuus, kyky kehittää toisia, taito hallita konflikteja ja ryhmä- ja yhteistyötaito. Laadullisen tutkimuksen aineiston hankintamenetelmä oli teemahaastattelu ja työhön haastateltiin yhteensä yhtätoista johdon coachia. Aineiston analyysimenetelmänä oli laadullinen teoriaohjaava sisällönanalyysi ja analyysitekniikkana käytettiin teemoittelua. Tutkimuksessa tunneälyn arviointiin kehitettyjä mittaristoja oli käyttänyt kolme johdon coachia. Suosituin mittari oli Bar- Onin EQ-i, jota olivat käyttäneet kaikki kolme coachia. Muita coachien käyttämiä tunneälyosaamisten arviointimenetelmiä olivat MSCEIT, EBW, PK5 ja Team Resilience Profile. Havainnointiarviointikokemuksia coachien puheesta ilmeni itsetuntemuksen, itsekontrollin, empaattisuuden ja ryhmä- ja yhteistyötaidon osalta. Ryhmä- ja yhteistyön avainosaamisen havainnoinnissa toimiva työväline coachille saattaa olla Balesin vuorovaikutusprosessianalyysi. 360 asteen haastattelupalautetta arviointimenetelmänään oli käyttänyt kolme coachia ja se koettiin laajasti toimivana ja potentiaalisena arviointivälineenä. Haastatteluarviointityökalu ESCI-360 yhdessä Johari Window nelikenttämallin kanssa voi auttaa coachia hahmottamaan johtajan sokeita pisteitä. Haastateltavat olivat yksimielisiä siitä, että tunneälyn osaamisten kehittämiseen pitää suhtautua kokonaisvaltaisesti ja siinä tulisi huomioida muun muassa keho-, konteksti- ja suhdetekijät. Hyvä itsetuntemus on kaikkien muiden tunneälyosaamisten perusta, jonka kehittämisen ytimessä on coachattavan itsereflektiosaamisen harjoittaminen. Itsekontrollissa pitää ottaa huomioon coachattavan temperamentti. Itsekontrollin kehittämisessä voivat auttaa erilaiset itsereflektio- ja mindfulness-harjoitukset. Läpinäkyvyydessä johtajan johdonmukaisen käyttäytymisen kehittäminen on tärkeää ja avoimuuden sekä aitouden suhteen coachin täytyy ottaa huomioon korostetusti johtajan konteksti- ja tilannetekijät. Empaattisuuden ytimessä on coachattavan kuunteluosaamisen kehittäminen ja empatiaosaamisella on merkittävä vaikutus jokaiseen sosiaalisen tunneälyn avainosaamiseen. Kannustavuudessa coachin on olennaista auttaa coachattavaa inspiroimisosaamisen kehittämisessä. Siinä korostuvat johtajan empaattisuuden sekä itsetuntemuksen kehittäminen. Kyvyn kehittää toisia avainosaamista coachit pyrkivät kehittämään johdon coachingin näkökulmasta ja sen hallinnassa tärkeää on empatiaosaaminen. Taidon hallita konflikteja avainosaamisssa coachin on tärkeää auttaa johtajaa kehittämään emotionaalista itsetietoisuuttaan, itseluottamustaan, itsekontrolliaan ja empaattisuuttaan. Ryhmä ja yhteistyötaidon avainosaamisessa coachin on tärkeää tukea coachattavan kehittymistä laajasti sekä henkilökohtaisissa, että sosiaalisissa tunneälyosaamisissa.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2013
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201309242347Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share