Mobiilipohjaisen hälytysjärjestelmän hyödyntäminen viranomaisviestinnässä ja kriisinhallinnassa : interaktiivinen lähestyminen

Abstract
Tutkimuksen tarkoituksena on kehittää mobiilihätäviestintäjärjestelmä ja arvioida sen käyttöä viranomaisten ja kuntien viestinnän tukena. Järjestelmän tarkoitus on toimia tukena väestön tavoittamisessa sekä normaaleissa että kriisitilanteissa. Tutkimuksen taustana on viranomaisviestinnän sähköisen kehittymisen hitaus. Internetin ja sähköisten järjestelmien yleistymisen myötä maailma on muuttunut, eikä Suomen viranomaistiedottaminen ole pysynyt muutoksen mukana. Mobiililaitteet mahdollistavat hyvän väestön saavutettavuuden kannettavuutensa ja suurten määrien takia. Lisäksi niille voidaan viestiä paikka- tai tilannesidonnaisesti. Tutkimuksessa selvitetään väestön varoittamisen nykytila Suomessa, tarkastelemalla viranomaistiedottamiseen liittyviä toimintamalleja ja tekniikoita, lainsäädäntöä ja viranomaisten omia selvityksiä sekä varautumissuunnitelmia. Lisäksi kriisiviestintää ja johtamista tarkastellaan yleisestä näkökulmasta sekä internetin myötä muuttuneen maailman aiheuttamaa vaikutusta viestintään. Näitä toimijoita yhdistämällä saatiin kehys toteutettavalle mobiilipohjaiselle hätäviestintäjärjestelmälle. Toteutettu järjestelmä pohjautuu mobiilipäätelaitteeseen asennettavaan sovellukseen sekä eri toimijoiden yhdistämiseen käytettävään palvelimeen. Järjestelmä mahdollistaa kaksisuuntaisen kommunikaation ja sen kehityksessä on otettu huomioon viranomaistiedottamiseen liittyvät rajoitteet ja vaatimukset. Järjestelmä on suunniteltu ensisijaisesti Suomen viranomaistiedottamista tukemaan ja laajentamaan. Viranomaistiedottamisella tarkoitetaan Yleisradion kautta radioon ja televisioon välitettäviä hätä- ja muita viranomaistiedotteita. Laajentamisen yhteydessä alueellisella ja matalamman prioriteetin viestinnällä saadaan järjestelmä käyttöön myös kunnalliseen ja alueelliseen tiedottamiseen. Tutkielma painottuu enemmän esiselvitykseen kuin valmiiseen toteutukseen. Tähän syynä on erityisen laaja aihealue ja monen vaikuttavan asian yhdistyminen. Näin ollen tutkielmassa toteutettua järjestelmää arvioidaan ainoastaan teoreettisesti. Tutkimuksen tulokset vahvistavat sähköisten järjestelmien ja etenkin mobiililaitteiden sekä matkapuhelinten potentiaalia hätäviestinnässä ja väestön varoittamisessa. Esiselvityksellisen luonteen vuoksi kaikkiin tutkimuskysymyksiin ei saatu suoria vastauksia. Näihin kysymyksiin on tarkoitus paneutua jatkotutkimuksessa.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2012
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201306111942Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share