Työttömästä toimijaksi : asukastalotoiminta mahdollistajana
Abstract
Tutkimusaiheen valintaan liittyi yhteiskunnallinen kehitys, joka on aiheuttanut työttömyyden kasvun lähes kriisilukemiin ilman todettavissa olevaa ratkaisua työttömyyteen ja sen aiheuttamaan osattomuuteen. Tutkimuksessa asetutaan vaikuttamaan pyrkivän yhteisöllisen työotteen puolelle yhteiskunnassa ja sosiaalityössä vallitsevamman yksilöön keskittymisen ja yksityisen vastuun diskurssin sijaan.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää asukastalotoimintaan osallistumisen mahdollisuuksia vahvistaa työvoimapoliittisissa toimenpiteissä asukastalojen toimintaan osallistuneiden kokemusta yhteisöihin, kuten asukastalon ja asuinalueen yhteisöön, ja yhteiskuntaan kuulumisesta. Tutkimuksessa analysoidaan myös toimintaan osallistumisen edellytyksiä vahvistaa saman kohderyhmän täysivaltaista kansalaisuutta eli toimijuutta. Tutkimuksessa tarkastellaan asukastalotoiminnassa käytössä olevia tapoja, käytäntöjä ja menetelmiä toimia työvoimapoliittisissa toimenpiteissä työskentelevien ihmisten kanssa.
Tutkimuksen aineisto koostuu yhdeksästä teemahaastattelusta. Haastattelin kuutta asukastalolla yli kuusi kuukautta kestänyttä työvoimapoliittista toimenpidettä kauemmin työskennellyttä henkilöä. Haastattelin myös kolmen asukastalon toiminnanohjaajia. Teoriasidonnaisen analyysin toteutin sisällönanalyysinä. Tutkimusasetelma ja tutkimuskysymykset perustuvat yhteisölliseen työhön kuten yhdyskuntatyöhön pohjautuviin teoreettisiin lähtökohtiin, joiden perusteella yksilöasiakkuuteen pohjautuvan sosiaalityön rinnalle tarvitaan osallistumista ja yhteisöllisyyttä edistäviä työmuotoja. Aineiston analyysi nosti esille empowermet-teorian ja toimijuuden käsitteen.
Tutkimuksen perusteella asukastalon toimintaan osallistuminen tuotti kokemuksen asukastalon, asuinalueen yhteisöihin kuulumisesta ja vahvisti kokemusta yhteiskuntaan kuulumisesta. Tutkimustuloksena todettiin asukastalotoiminnan mahdollistavan eritasoisen toimijuuden vahvistumisen asukastalon toimijasta asukastoimijaksi sekä yhteiskunnalliseksi toimijaksi ja täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Toisena tutkimustuloksena asukastalo osoittautui työttömien voimaantumisen mahdollistavaksi toimintaympäristöksi. Kolmantena tutkimustuloksena todettiin asukastalon toimintaan osallistumisen hyödyttäneen sekä toimijaa itseään että asukastaloa ja asuinalueetta.
Johtopäätöksenä totesin, että sisällyttämällä työttömien aktivointiin myös yleishyödyllisen toimintaan osallistumisen, mahdollistettaisiin osallisuuden vahvistuminen myös monien niiden työttömien kohdalla, jotka eivät avoimille työmarkkinoille työllisty. Työttömänä olleet kansalaiset ovat nousseet asukastalojen toiminnoissa aktiivisiksi toimijoiksi osallistumalla asukastalon, asuinalueen ja yhteiskunnan kehittämiseen. Asukastalon tulisi olla itsestään selvästi asukkaille kuuluva perusoikeus, johon kannattaa resursoida.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2013
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201305311865Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish