Vanhaa, uutta ja lainattua : katsaus saarnatekstilajin funktionaaliseen rakenteeseen

Abstract
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan evankelis-luterilaisissa päiväjumalanpalveluksissa pidettyjä saarnoja tekstilajina. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miltä saarnapuheen funktionaalinen rakenne näyttää ja millaisista funktionaalisista jaksoista rakenne koostuu. Saarnoja ja niiden rakennetta tarkastellaan myös kompleksisuuden näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksen kohteena on, millaisia saarnapuheille asetetut ideaalit ovat ja miten funktionaalisen rakenteen analyysin tulokset vertautuvat niihin. Tutkimuksen aineisto koostuu viidestäkymmenestä valmiiksi kirjallisessa muodossa olevasta saarnapuheesta. Saarnapuheet on pidetty 2000-luvulla eri evankelis-luterilaisten seurakuntien päiväjumalanpalveluksissa. Tutkimuksen tukiaineistona on kaksi puheiden ja saarnojen pitämiseen opastavaa teosta, joiden avulla tarkastellaan saarnojen rakenteeseen kohdistuvia odotuksia. Teosten taustalla vaikuttavat sekä retoriikka että homiletiikka. Tutkimuksessa saarnapuheen rakenne on aluksi jaettu kolmeen osaan: johdantoon, käsittelyosaan ja päätäntöön. Tämän jälkeen saarnapuheista on eroteltu näissä osissa esiintyviä funktionaalisia jaksoja. Tutkimuksen perusteella saarnapuheissa mahdollisia funktionaalisia jaksoja on 19 erilaista. Jaksoista viisi esiintyy ensisijaisesti johdannossa, yhdeksän käsittelyosassa ja viisi päätännössä. Ensisijaisten esiintymispaikkojen lisäksi useat jaksot myös liikkuvat saarnan eri osien välillä. Mikään funktionaalinen jakso ei esiinny kaikissa aineiston saarnoissa, mutta tiettyjä pakollisia piirteitä saarnojen rakenteessa oli kuitenkin havaittavissa jaksojen samankaltaisuuden vuoksi. Tutkimuksen perusteella saarnapuheilla on rakenteessaan paljon yhteisiä piirteitä, mutta tekstilaji on kuitenkin hyvin kompleksinen ja saarnaajat muokkaavat sitä omien henkilökohtaisten tavoitteidensa mukaisesti. Ideaaleihin verrattuna löytyi sekä niitä vastaavia että ideaaleista eroavia piirteitä. Erityisen mielenkiintoista on, että vaikka saarnaajat huomioivat saarnan kuulijat puheen sisällön tasolla useissa jaksoissa, niin kuulijoita konkreettisesti saarnan seuraamisessa ohjaavien jaksojen määrä oli melko vähäinen.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2013
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201305301857Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share